SOCIAL MEDIA

Isille

Tämän vuoden isänpäiväkorteissa luotin huumoriin ja siihen, että vähemmän on enemmän. Papalleni tosin rustasin hieman perinteisemmän kortin.



Oikein ihanaa isänpäivää kaikille isille!

Vapaata riistaa?

Olen useampaan kertaan törmännyt omiin blogikuviini erilaisissa facebook -ryhmissä ja vaikkei niissä mistään kaupallisesta voitontavoittelusta ole kyse, aiheuttaa itse otetun kuvan näkyminen "väärässä paikassa" aina hämmennystä. Näissä tapauksissa olenkin kommentoinut kyseistä julkaisua ja avannut mahdollisimman kohteliaasti sanaista arkkuani kuvien luvattomasta käytöstä. Ihmiset eivät useinkaan ymmärrä toimivansa väärin (ja valitettavasti osa ei edes välitä) ja kertovat kuvan löytyneen googlesta. Ja mikä pahinta, useinkaan julkaisuissa ei edes kerrota, että kuva on lainattu, puhumattakaan sen tarkemmasta lähdeviitteestä. Tällöin lukijalle tulee helposti ymmärrys, että kuva olisi julkaisun laatijan oma.


Kuvieni pyöriminen facebookissa ei tietenkään aiheuta minulle minkäänlaista vahinkoa, tavallaanhan se on imartelevaa, että kuvani inspiroivat ihmisiä. Itseasiassa, inspiraation ja ideoiden antaminen muille onkin yksi suurimmista syistä kirjoittaa julkista sisustusblogia. Se ei kuitenkaan tee kuvien luvattomasta käytöstä yhtään sen oikeutetumpaa. Internetin aikakausi tuntuukin hämärtäneen valokuvien tekijänoikeuksia ja ihmiset kokevat kaiken netissä olevan vapaana riistana. Kuvien julkaiseminen internetissä vaatii aina kuvaajan luvan. Se, että kuva löytyy googlesta/pinterestistä, ei anna lupaa sen vapaaseen käyttöön.

Tässä vaiheessa joudun itsekin myöntämään virheeni, sillä myös verkkokauppojen tuotekuvien käyttämiseen täytyisi aina pyytää lupa, kuvat kun ovat valmistajien tai maahantuojien omaisuutta. Olen useasti tehnyt tuotekuvista blogiin kollaaseja ja niihin linkittänyt aina kuvan alkuperäisen lähteen (=verkkokaupan), mutta valitettavasti se ei ole riittävää. Oppimisen paikka on siis ollut itselläkin ja kollaasien tekoa täytyy jatkossa miettiä uudelleen.


Kuvien käyttöön liittyvän välinpitämättömyyden lisäksi, monilta tuntuu unohtuneen netiketti. Sosiaalinen media tarjoaa helpon ja välittömän kanavan jakaa ajatuksiaan ja ihmiset tuntuvat purkavan sinne kaiken, mitä sylki suuhun tuo. Mihin hävisi hyvät tavat ja toisten ihmisten kunnioitus? Oblik. -blogin Jutta kirjoitti muutama viikko sitten aikuisten ihmisten somekäyttäytymisestä ja allekirjoitan Jutan ajatukset täysin. Asioista (ja etenkään makuasioista) ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta jos mielipidettäsi ei ole edes kysytty, mikä oikeuttaa sinut haukkumaan toisten ihmisten kotia, elämää tai ulkonäköä? Kuinka paha olo täytyy ihmisellä olla, että toisten mollaaminen saa oman fiiliksen tuntumaan paremmalta? Epäilen vahvasti, että nämä nettikiusaajat eivät kyseisiä asioita sanoisi päin naamaa. Silti se tuntuu näppäimistön kautta olevan ok.

Muistan ikuisesti ala-asteella suoritetun ompeluajokortin, joka täytyi käsityötunnilla läpäistä ennen kuin ompelukoneella sai tehdä muita töitä. Voisiko aikuisille harkita netikettipassia, joka jokaisen täytyisi suorittaa, ennen verkkoyhteyksien aukaisemista? Se ei varmasti poistaisi kaikkia ongelmia, mutta pakottaisi ihmiset miettimään omaa nettikäyttäytymistään ja sitä, mikä ylipäätään on verkossa laillista.

Maailman tylsin huone

Tiedättehän sen tunteen, kun jokin tilassa ei vain toimi? Ei, vaikka sitä katselisi mistä tahansa suunnasta. Vaikka keittiömme huutaakin remonttia ja kylpyhuoneesta en kehtaa edes puhua, meidän vierashuoneemme vie kuitenkin voiton kotimme tylsimmän tilan tittelistä. Kyseinen huone on pieni, vain hieman yli 7 neliötä ja suurimman osan tilasta haukkaa 120cm leveä sänky. Koska meillä ei kuitenkaan joka viikko ole yövieraita jonoksi asti, on huoneesta pyhitetty tilaa myös V:n kammottavalle perhonsidontapöydälle. Vaikkei chippendale tyylinen lipasto sovi millään muotoa kotimme sisustukseen, olen luovuttanut taistelun sen suhteen (onhan tämä kuitenkin myös V:n koti). Sain sen kuitenkin siirrätettyä kiinteän kaapin taakse jäävälle seinustalle, jolloin se ei hyppää heti ensimmäisenä silmään, huoneen ovi kun on pääsääntöisesti auki.


Vierashuoneen ongelma ei siis niinkään ole siinä, mitä siellä tällä hetkellä on, vaan ennemminkin siinä, mitä sieltä puuttuu. Huone tuntuu jotenkin paljaalta ja kolkolta ja se oikea fiilis on kateissa. Viileän harmaa värimaailma vaikuttaa osaltaan asiaan, mutta siitä en ole valmis luopumaan, tykkään nimittäin kovasti huoneen (hartaasti etsitystä) seinien sävystä. Verhoja en myöskään huoneeseen halua, onhan siellä jo kertaalleen ne ollut. Vierashuone onkin kokenut huoneistamme eniten muutoksia tässä talossa asutun viiden vuoden aikana. On ollut romanttista ja afrikkalaista henkeä sekä erinäisiä yrityksiä työpisteelle. Kalusteita on siirrelty ja vaihdeltu ja piensisustus mennyt ja tullut. Mikään ei kuitenkaan ole tähän mennessä toiminut. Niinpä jossakin vaiheessa vain luovutin, itse kun en vierashuoneessa juurikaan käy.



Yhtenä päivänä se ajatus sitten iski - luonnomateriaaleja ja viherkasveja. Niin yksinkertaista, mutta toimivaa. Google onkin käynyt viime päivinä kuumana metsästäessäni sopivaa juuttimattoa ja ihmetellessäni erilaisia palmuja ja viikunoita. Vielä jos V:n saisi ylipuhuttua maalauttamaan lipaston mustaksi, voisi huoneesta oikeasti tulla viihtyisä. Tai ainakin huomattavasti nykyistä nätimpi.

Onko sinun kodissasi tilaa, joka tuntuu vaikealta sisustaa?