SOCIAL MEDIA

Pientä ihanaa

Vietin tänään mahtavan vapaapäivän kauppoja kierrellen ja mukaani tarttui toinen toistaan ihanampia juttuja. Askosta löysin mustan verkkokorin, joka huusi hyllyssä nimeäni. En ole vielä varma, mihin tarkoitukseen kori päätyy, sillä vaihtoehtoja on monia. Yksi ajatus on ostaa koriin korkea viherkasvi ja kiertää kasvin muoviruukun ympärille hopeista paperia. Siis niin, että paperi jää verkkokorin sisälle. Toinen vaihtoehto on laittaa koriin puhtaita pyyhkeitä ja viedä se kodinhoitohuoneeseen, josta saunaan menevät vieraat voivat napata pyyhkeen mukaansa.


Askosta tilasin myös shampanja coolerin, jotta uudenvuoden kuohuvat saadaan kylmiksi. Tyydyin tosin pienempään, halkaisijaltaan 30 cm:n kokoon. Coolerit olivat väliaikaisesti loppu, joten odotan innolla, että voin noutaa ihanuuden kotiin.
Kuva: asko.fi

Kodin Terrasta ostin koiramme hihnoille ja harjalle säilytyspussin. Pussi on ilmeisesti oikealta käyttötarkoitukseltaan kukkaruukku, mutta muovitettu sisus on vain plussaa koiran tarvikkeiden kanssa.


Päivän paras löytöni oli Prismasta ostamani kynttilälyhdyt. Olin nähnyt lyhdyt jo aikaisemmalla kauppareissulla ja koska ne jäivät pyörimään mieleeni, päätin hakea ne kotiin.


Lyhtyjen pohjille laitoin lasikristalli koristekiveä, joka sopii täydellisesti lyhtyjen tyyliin. Lyhtyjen paikka tulee olemaan eteisen lipaston päällä, mutta koska lipasto on vielä kaupassa, lyhdyt pääsivät väliaikaissijoitukseen leivinuunin päälle.



Nyt palaan emännöimään vieraitani! Ihanaa perjantai-iltaa!

2 kommenttia :

  1. Tuo puhtaiden pyyhdeiden laittaminen koriin on mieletön idea, minun ääni sille siis. :)

    Kyl oli hyvää palvelua Askossa, kun laittoivat tilaukseen ja varaukseen sinulle coolerin. Voiskohan ne minullekin laittaa tilaukseen yhden peilin, jota ei heillä nyt ole saatavana... :) Täytyy kysäistä. =D

    Ihanaa iltaa sinulle Jossu! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli yksi ääni pyyhkeille :)

      Olen kyllä tykännyt kovasti meidän kaupungin Askon palvelusta. Myyjät ovat aina avuliaita eivätkä nyrpistele naamaansa silloinkaan, kun käyn vain katselemassa ja hypistelemässä tavaroita :D Perjantainakin hipelöin Eeron Aarnion mustaa Puppya ja myyjät vain nauroivat ja sanoivat muidenkin tekevän sitä :) Ehdottomasti kyllä yksi lempikaupoistani!

      Ihanaa viikonloppua Miia! <3

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!