SOCIAL MEDIA

Herkistelyä

Varoitus, tämä postaus sisältää tajunnanvirtaa eikä sisustusasiaa, joten halukkaat voivat lopettaa lukemisen tähän.

Minulla oli tänään henkisesti todella raskas työpäivä. Raha tuntuu nykypäivänä olevan se, mikä ratkaisee. Surullisinta on kuitenkin se, että olen vastavalmistunut ja huomaan miettiväni, onko minusta todella tälle alalle. Haluanko todella tätä? Olen aina ollut empaattinen ja halunnut auttaa ihmisiä, ehkä se onkin heikkouteni. Asiakasmäärät kasvavat ja palveluntarve kasvaa, mutta resursseja ja rahaa vähennetään. Ja me kentällä työskentelevät olemme asiakkaiden turhautumisen ja jopa vihan kohteita. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, sillä heillä ei välttämättä ole muita ihmiskontakteja, ainakaan sellaisia, jotka kuuntelisivat. Siksi työyhteisön pitäisi olla se tukipilari. Paikka, jossa jokainen voi rohkeasti kertoa ajatuksiaan. Etenkin työssä, jota tehdään yksin.

Oli kyse työpaikasta, harrastuksesta tai mistä tahansa arjen kohtaamisesta, aikuisten ihmisten pitäisi osata käyttäytyä asiallisesti. Kaikilla on joskus huonoja päiviä, mutta sitä ei pitäisi purkaa muihin. Haukkumasanat eivät kuulu aikuisten keskinäiseen kommunikointiin eikä kenenkään pitäisi joutua haukkumisen kohteeksi. Milloinkaan. Kaikki meistä tekevät virheitä, mutta ne käsitellään asiallisesti ja rakentavasti, jonka jälkeen niistä opitaan ja jatketaan eteenpäin. Kukaan ei ole täydellinen.

Elämässä voi sattua mitä tahansa ja mitään, eikä ketään, saisi pitää itsestäänselvyytenä. Rumat sanat voivat jäädä viimeisiksi. Meidän perheessä on tässä kuussa sytytetty kynttilöitä menetysten vuosipäivien vuoksi. Järkyttävin menetys sattui vielä ystävänpäivänä. Lisäksi arkea varjostaa pelko uusista menetyksistä.

Elämä kuitenkin jatkuu ja kevät hiipii mieliin ja odotuksiin. Aurinkokin paistoi tänään kauniisti.

Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte lukea juttujani. Jokainen teistä on tärkeä <3


15 kommenttia :

  1. Minä en myöskään tykkää yhtään että aikuiset ihmiset puhuu ikävästi toisilleen, varsinkin työpaikalla, jossa pitäisi olla hyvä yhteishenki. Itse olen ennen ollut miesvaltaisella alalla ja siellä tykkäsin olla töissä, nyt kouluttaudun naisvaltaiselle terveysalalle, ja nyt jo huomannut millaista kanalauman nokkimista se siellä kahvihuoneissa on silloin kun osa on vaan paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella surullista, että tätä riitaa ja haukkumista esiintyy juurikin naisvaltaisilla aloilla. Työkavereita puukotetaan selkään, ovia paiskotaan ja kaikkia haukutaan vuorotellen. Eikä missään nimessä olla valmiita katsomaan peiliin. Sama näyttää valitettavasti levinneen tänne blogistaniaan, mutta onneksi teitäkin ihania ihmisiä vielä löytyy. En sellaisia lukijoita kaipaakaan, jotka ovat valmiita kääntämään takkia heti sopivan paikan tullen. Mieluummin otan 27 ihanaa lukijaa kuin sata kaksinaamaista :)

      Lohdutukseksi voin sanoa, että on meillä sote-alalla niitä hyviäkin työpaikkoja ja -yhteisöjä :) Ja sellaiseen jos pääsee, niin siitä (ja niistä ihanista työkavereista) kannattaa pitää kynsin hampain kiinni! Aina se ei tietenkään ole mahdollista, mutta sitä kannattaa tavoitella.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kurjaa tosiaan... Itse kuitenkin haluan olla hyvä työkaveri ja toimia jatkossakin oikeaksi katsomallani tavalla. Sanokoon muut mitä sanovat!

      Ystävällisiä sanoja ei tässä maailmassa ole kuitenkaan koskaan liikaa!

      Poista
  3. Huomasin itse vähän saman ilmiön viime työpaikassani; koko ajan keskitytään rahaan ja tuottavuuteen, työntekijöitä on liian vähän ja kaikki vetävät itsensä piippuun, koska säästöjen takia ei palkata enempää porukkaa. Vaikka työskentelin asiakaspalvelussa, asiakas tuntui aina jäävän toiseksi tuottavuudelle. Siinä alkoi vähitellen tajuta yritysmaailman kovuuden, ja sen että se ei ehkä sovi tällaiselle humanistihaihattelijalle. :)

    Tsemppiä ja jaksamista huonoille päiville! Tärkeä olet sinäkin, olen iloinen että ollaan ystäviä, vaikka ei ollakaan nähty miljoonaan vuoteen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihan käsittämätöntä, miten ihminen hukkuu tuottavuuden pyörään. Ja etenkin mun alalla, kun on kyse ihmisten hyvinvoinnista ja selviytymisestä elämässä. Joko sitä on ollut liian sinisilmäinen humanisti tai sitten tää touhu on muuttunut todella raa'aksi.

      Mutta onneksi me pystytään katsomaan itseämme aamuisin peiliin puhtaalla omalla tunnolla :) Ja kesällä viimeistään nähdään <3

      Poista
  4. <3 muistat vaa aina pysyä omana ittenäs ja rehellisenä joka suuntaan niin pitkälle pötkit <3 Toki muiden sanat sattuu ja ei oo kiva, jos puhutaan rumasti, mut täytyy yrittää ainakin sillon muistaa, että niillä ihmisillä on tosi huono olla, koska sellasia sammakoita suustaan päästelee! Se on heidän omaa pahaa oloa, jota purkaavat muihin! Oikein se EI ole, mutta mahd.paljon toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kun itse tiedät, että olet toiminu oikein, ei muulla väliä <3

    No jopas tuli textiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Surullisinta on vaan se, että monen työntekijän paha olo johtuu täysin esimiesten välinpitämättömyydestä, työolojen puutteellisuudesta ja säästöistä... Ja sitten kun asiasta huomautetaan, todetaan kylmästi, että täällä ei ole pakko olla töissä.

      Mutta se on tosiaan tärkeintä, että itse tietää toimineensa oikein <3

      Poista
  5. Samoja ajatuksia itselläkin ollut. Oikeastaan kirjoitin yhtä postausta, mutta aloinkin miettimään jätänkö ne vain omiksi jutuiksi. Jaksamisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tätä nyt julkaisisi, mutta tuntui kyllä hyvältä kirjoittaa. Kiitos! Ja voimia sinnekin <3

      Poista
    2. Kiitos <3 Kirjoittaminen kyllä monesti auttaa. Välillä sitä miettii missä pitää rajaa.

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!