keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Siitä tuli kuin tulikin halkolaatikko!

Haavelistalla osa 2 -postauksessa esittelemäni Fleimion halkovaunu ei taidakaan päätyä meille. Halkovaunu vaatisi tasakokoisia, lyhyitä ja kauniita halkoja eikä meidän halot todellakaan ole sellaisia. Niinpä päädyimme puiseen säilytyslaatikkoon, ainakin toistaiseksi.

Löysimmekin kohtuuhinnalla itse kasattavan, käsittelemätöntä puuta olevan laatikon. Ja siitä se projekti sitten alkoi.


Ensimmäiseksi yksi kerros Helmi-pohjamaalia...


...jonka päälle kaksi kerrosta Helmi-kalustemaalia.


Kuivumista ja kasausta odottamassa.


Kasaus olikin sitten homma erikseen, sillä minä tehokkaana neitinä maalasin laatikon uratkin. Osathan eivät enää mahtuneet niihin. Mies sai kuitenkin laatikon kasatuksi ja halot saivat uuden kodin.

Valkoinen laatikko kaipasi mielestäni vielä jotakin. Tekstin. Joten eikun sabluunaa askartelemaan. Tämäkään ei mennyt kerralla putkeen, kun tulostin kieltäytyi toimimasta. Minun täytyi siis käsin kopioida teksti läppärin ruudulta ääriviivoja pitkin.



Tekstin maaliksi valikoitui vanha kunnon Tikkurilan Laasti, sitä kun oli jäänyt yli kodinhoitohuoneen makeoverista. Töpötin maalin rautaisen ammattilaisen tapaan meikkisienellä, tulipahan sillekin käyttöä.


Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, sillä usko itse tehdyn sabluunan toimivuuteen horjui välillä pahasti. Vaikka halkolaatikko näyttää selvästi itse maalatulta, mielestäni kodissa saakin olla kotoisia juttuja. Meille ainakin tämä itse tuunattu versio kelpaa hyvin. Eikä kenelläkään muulla ole samanlaista.




Lumentäyteistä keskiviikkoa!

22 kommenttia:

  1. Oikein sievä säilytyslaatikkohan siitä tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin se on parempi kuin Ikean sininen kassi tai se meidän edellinen viritys, vanha pyykkikori :) Mutta tykkään kyllä itse kovasti, etenkin tuosta tekstistä :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Erittäin suuri kohteliaisuus käsityöihmiseltä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tuunatuista jutuista on kyllä aina ylpeä, varsinkin jos niitä vielä kehutaan :)

      Poista
  4. WOUWAU!!! :) Ihan sikamagee :)
    Saako tätä ideaa joskus ehkäpä lainata? kunhan vain löytäisin jostakin hieman pienemmän tuollaisen penkin / laatikon... Tiedätkö olisiko tuollaisia pienempänä? :) Ei tarvitse olla samanlainen, mutta idealla että kansi ja puinen? :)
    KIITOS KIITOS!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kyllä muualla nähnyt tämmöisiä kuin Puuilossa, josta tämä ostettiin. Itsekin pitkään etsittiin, joten tähän oli tartuttava. Ja tätä oli vain tässä koossa :/ Mutta kerron toki, jos tulee vastaan :)

      Ja kiitos kovasti! Tottakai saa ideaa lainata :)

      Poista
    2. Kiitos :)
      Jos synttärilahjaksi ei Artekkia tule, niin haalin tälläisen käsiini ;P

      Poista
    3. Aina on hyvä olla plan b :)

      Poista
  5. Tulipas siitä hieno! Ja hyvinhän se sabloonan kanssa väkertäminenkin onnistui. Tuollaiselle laatikolle on aina käyttöä!
    Mukavaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo laatikko tuli kyllä tarpeeseen, kun noita halkoja täytyy sisälle kantaa kuivumaan. Usko meinasi tosiaan mennä tuon sabluunan kanssa, mutta loppu hyvin kaikki hyvin :)

      Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. wau :) ihan huippu!! meikkisienestä on moneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toimi ihan yhtä hyvin kuin töpötykseen tarkoitettu sieni, hätä keinot keksii :D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Munkin lemppari koko laatikosta on toi teksti, siitä tuli just sopivan kuluneen näköinen :)

      Poista
  8. Mahtavaa!! Teksti onnistui tosi hyvin, saatkin olla tyytyväinen:)

    VastaaPoista
  9. Nyt tulin tänne sit kurkkimaan, hih!:) Ja tähän on pakko kommentoida, todella hieno halkolaatikko! Voi olla et saatan idean ryöstää jossain vaiheessa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollut kyllä ahkerassa käytössä tuo laatikko ja edelleenkin miellyttää silmää :D

      Niin ja ideaa saa ihan vapaasti käyttää :)

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top