perjantai 3. toukokuuta 2013

Haastettu ja tunnustettu!

Nyt on meikäläiselle sadellut haasteita ja tunnustuksia oikein urakalla, kaunis kiitos niistä. Aloitanpa Aurinkotuulia -blogista saamastani 10 haasteesta.

Haasteen ideana on kertoa itsestään kymmenen asiaa, vastata haastajan kysymyksiin, keksiä omat kymmenen kysymystä ja haastaa ihmisiä eteenpäin.

10 asiaa itsestäni

1. En osaa laittaa kieltäni rullalle, mikä herättää ihmisissä hämmennystä.
2. Pelkään käärmeitä todella paljon.
3. Haluaisin osata soittaa pianoa (tai oikeastaan mitä tahansa soitinta).
4. Haaveilen salaa fitness-kilpailuihin osallistumisesta.
5. Minulla on astma.
6. Mielestäni puutarhatontut ovat pelottavia.
7. En pidä lapsista.
8. Olen kiukkuinen nälkäisenä.
9. Olen perfektionisti.
10. Haluaisin osata lentää.

--------------------------------------------------

Aurinkotuulen kysymykset

1. Mitä suunnitelmia olet tehnyt vuodelle 2013?
- En mitään pakolla toteutettavaa. Toivoisin voivani viettää pitkästä aikaa kesälomaa.

2. Mikä on lempielokuvasi?
- Top Gun sekä Kunnian miehiä (nuori Tom Cruise  univormussa toimii aina).

3. Koska olet viimeksi haaveillut unelmiesi toteutumisesta?
- Materialistisista sellaisista viimeksi hetki sitten.

4. Mistä unelmoit?
- Tavallisesta elämästä: työpaikasta, kodista, rakkaudesta.

5. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi? Suosittelisitko sitä muille?
- Nyt on pakko tunnustaa, että en ole lukenut moneen kuukauteen yhtäkään kirjaa.

6. Koska olet matkustanut viimeksi, minne, miksi?
-Ulkomaille viimeksi helmikuussa 2012,  New Yorkiin huvimatkalle ystävän kanssa.
 
7. Minne haluaisit matkustaa seuraavan kerran?
- Etelä-Amerikkaan.

8. Oletko tyytyväinen elämääsi?
- Työtilanteesta huolimatta, pakko vastata että kyllä.

9. Mitä sitten, kun olet saavuttanut unelmasi?
 - Aina voi keksiä uusia unelmia.

10. Mitkä ovat kolme piirrettä tai asiaa itsessäsi, joista pidät?
- Rehellisyys, ennakkoluulottomuus ja oikeudenmukaisuuden puolesta taisteleminen.

------------------------------------------------

Kysymykset haastetuille

1. Mitä hyvää olet tehnyt tällä viikolla?
2. Mistä toivot ihmisten muistavan sinut?
3. Lukeminen vai kuunteleminen?
4.Katsotko urheilua?
5. Aamu vai ilta?
6. Mitä söit aamupalaksi?
7. Mitä onni merkitsee sinulle?
8. Oletko haaveammatissasi?
9. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
10. Lempi leikkisi lapsena?

Haluan kuulla 10 asiaa seuraavista henkilöistä:

Dara Daralandia -blogissa
Annukka Kaaoksen kesyttäjä -blogissa
Suffeliini White Star -blogissa

Ihana ystäväni Hanna Köyhät, kauniit ja kurvikkaat -blogista muisti minua New Blog Love -tunnustuksella. Tämä on jo kolmas kerta, kun saan kyseisen tunnustuksen. Kyllä nyt on rakkautta ilmassa!


Nyt meidän perhe liimautuu television eteen, sillä jääkiekon MM-kisat alkavat Suomen osalta. Mahtista perjantaita!

10 kommenttia:

  1. Tätä oli hauska lukea! Mukava saada uusia asioita sinusta esille! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään tällaisista haasteista :)

      Poista
  2. Kiitos Jossu :). Elämässä on juuri nyt vähän murhetta, mutta taisit tällä pelastaa mut ainakin 10 kysymyksen ajaksi liialta synkkyydeltä.
    Alan hetimiten pohtimaan ja vastailen lähipäivinä.

    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos annoin edes hetkellistä apua :) Jaksamista sinne!

      Ja ihanaa viikonloppua :)

      Poista
  3. Kiitos paljon <3 Pitääkin alkaa pohtimaan näitä :) Hauskaa kisaviikonloppua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin kesti tämän tekeminen KAUAN :) Meinasi kiirekin tulla, kun peli alkoi...

      Poista
  4. Aww, kivoja juttuja susta!! Ootko siis niiiiin hyväs kunnossa , että voisit osallistua kisoihin :O!! You go girl :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en oo NIIN hyvässä kunnossa, mutta treenaan normaalistikin kolme kertaa viikossa :) Että ruokavalion jos muuttaisi, niin saattaisi pystyä kisaamaan... Ja olen fitness-ihmisiä tuntevilta kuullut, että mun ruumiinrakenne olisi täydellinen, koska mulla on luonnostaan leveä ja lihaksikas hartia-selkä linja. Naisilla vissiin vaikea treenaamalla sitä saada :) Mutta joo, ei musta varmaan olisi siihen...

      Poista
    2. NO IHAN VARMAAN OLISI, jos sitä haluat!!!! Just put your mind to it! :)))

      Poista
    3. Eniten lähinnä hirvittää se, miten paljon siihen kaikkeen oheishössötykseen menee rahaa. Niin kuin tekorusketus, geelikynnet, meikkaus ja hiuslisäkkeet... Mutta joo, takaraivossa se pyörii kovasti :)

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top