torstai 3. lokakuuta 2013

Keittiön Kruunu!

Uskon jokaisen suomalaisen kierrättävän jollakin tapaa. Tai ainakin toivon näin. Meidän taloutemme kuuluu siihen ryhmään väestöstä, joka kierrättää hyvinkin tarkkaan. Myymme käyttämättömiä tavaroita eteenpäin ja kaupaksi menemättömät lahjoitamme hyväntekeväisyyteen. Lajittelemme jätteet ehkäpä keskivertoa tarkemmin, sillä meiltä löytyy oma paikkansa niin seka-, energia-, bio- ja metallijätteelle kuin kartongille, pahville ja paperille. Lisäksi keräämme käytetyt paristot ja lasipurkit tiskiallaskaappiin, josta ne kulkeutuvat omiin keräyslaatikkoihinsa. Tontin takarajalta löytyy myös komposti puutarhajätteelle. Kaatopaikalle menevän roskan määrä onkin todella pieni ja meille riittää roska-auton käynti kerran kuussa.

Biojätteen lajittelu oli heikoilla kantimilla vielä pari kuukautta sitten, mutta syyskuussa ostimme kompostorin terassille. Tämän jälkeen muodostuikin ongelma siitä, mihin keräämme biojätteet ennen kompostoriin vientiä. Aluksi käytimme turkoosia muovilautasta, mutta se ei läpäissyt esteettistä seulaani. Eilen törmäsin kaupassa Biolanin Kruunuun, josta kerrotaan näin:

"Käsissäsi on aivan uudenlainen biojäteastia. Kruunu on suunniteltu sijoitettavaksi käden ulottuville, esimerkiksi tiskipöydälle. Kruunu riittää hyvin pienen talouden ainoaksi biojäteastiaksi ja suuremmissa talouksissa se vähentää roskakaapille kurkottelua."


"Ota muutama sanomalehden sivu ja paina ne astiaan. Halutessasi voit leikata sivut suorakaiteesta neliöksi ja hyödyntää ylijäämäpalan kuivikkeeksi pussin pohjalle. Mitä vähemmällä sivumäärällä pärjäät, sen mukavampaa kompostorille."


"Hyvin tuulettuva biojäteastia ei haise. Kruunun sakarat ohjaavat sanomalehden astiaan ilmavasti ja vaikka lehti imeekin hieman kosteutta, sen nurkat pysyvät kuivina ja tyhjentäminen sujuu siististi. Täytä biojätettä maksimissaan astian yläreunaan asti. Kun astia on täynnä, tartu sanomalehden kulmiin tyhjentääksesi Kruunun."

Kruunun on suunnitellut Elina Koskelainen ja materiaaliltaan se on polypropeenia. Se on lisäksi suomalainen avainlipputuote eikä hintakaan päätä huimaa, köyhdyin tästä aletuotteena vaivaiset 5,90 euroa. Tämä jos mikä on varsinaista arjen designia!


Kruunu taitaa olla jo pari vuotta vanha juttu, mutta itse en ollut kuullut siitä aiemmin.
Onko Kruunu teille jo ennestään tuttu tuote? Ja kuinka siellä ruudun toisella puolella suhtaudutaan kierrättämiseen?

Tekstilainaukset Kruunun mukana tulleesta käyttö-ohjeesta.

8 kommenttia:

  1. Vautsi mikä keksintö! Meillä seisoo tiskipöydällä Hesarista taiteltu biojätepussi. Tämähän ajaa saman asian, mutta on lisäksi hienompi :) Meiltä löytyy samat lajittelut kun teiltäkin ilman puutarhakompostia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Hyvä, sielläkin suhtaudutaan tarkasti jätteiden lajitteluun :)

      Poista
  2. Haluaisin kierrättää enemmän, mutta ennen tulevaisuudessa häämöttävää keittiöremonttia se ei kunnolla onnistu. Meillä kerätään patterit erikseen, pahvit, sanomalehdet sun muut poltetaan ja ruuan tähteet syötetään koirille :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira toimii myös hyvänä biojätteenä :) Se on ihan totta, että aina kierrätysmahdollisuudet ei ole itsestä kiinni. Esimerkiksi autottomat ihmiset lähtevät tuskin viemään pahveja yms. kauas, jos lähellä ei satu olemaan keräyspistettä.

      Poista
  3. Vau, mikä huipputuote! :) En ollut kuullutkaan tuollaisesta. :D Minä kierrätän sen, minkä pystyn. Asun Espanjassa kaupungissa ja täällä ei kompostointimahdollisuutta ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä ihan ymmärrettävää, että Espanjan kaupungeissa ei kompostointimahdollisuuksia ole :) Mutta pienetkin teot on tärkeitä, niinhän se menee!

      Poista
  4. Tosi näppärä keksintö! :) Oliko se niin, että sanomalehdenkin saa viskoa biojätteeseen, jos siihen kerää jätteet eli käytä erillistä biojätepussia?

    Mulla on muuten haaste sulle blogissa. :)

    http://whiteandfresh.casablogit.fi/lue/2013/10/minun-merkit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo, ainakin tossa meidän kompostorissa luki oikein ohjeissakin, että sanomalehteä täytyy laittaa sekaan. Ja meillä ei siis oo mitään biojätepusseja, koska mä en oikein usko niiden maatumiseen... Ja on kyllä tosiaan näppärä keksintö!

      Kiitos, täytyykin huomenna lukea viikonlopun postaukset ja ottaa koppi haasteesta :)

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top