keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Yllätyksiä ja nettishoppailua!

Tänään sain kaksi ihanaa yllätystä.

Mies haki minut töistä, kuten tavallisestikin, mutta autoon istahtaessani, hän ojensi minulle kauniin kukkakimpun.


Talvipäivän kimppu. Ihana V!


Toisen yllätyksen koin, kun käväisin postilaatikolla. Edellisessä Siitä se ajatus sitten lähti -postauksessa esittelemäni Decora Framen Johanna oli lähettänyt minulle lisää kauniita sisustuskortteja sekä muutaman kartonkisen kehyksen. Kiitos tuhannesti Johanna! En halunnut ottaa korteista kuvia tylsästi pöydälle levitettyinä, mutta lupaan postata niistä heti, kun löydän kuville paikat. Osan tosin annan lahjoiksi ja pistän hyvän kiertämään.

Tämän päivän kruunasi nettitilaukseni H&M:lle. Alekoodilla 0428 saa tämän viikon ajan -10% alennuksen sekä ilmaiset postikulut. Niin hyvä tarjous, että minun oli pakko klikata seuraavat ihanuudet kotiin:

Kuvat: hm.com

Loppuun minun on vielä pakko iloita siitä, että tajusin vihdoin, kuinka kuviin saa lisättyä tekstiä. Näköjään sitä oppii uutta, kun tarpeeksi kauan koneen kanssa taistelee. Monissa blogeissa näkyy blogin osoite kirjoitettuna kuviin, mikä osaltaan estää kuvien väärinkäyttöä. Itsekin olen asiaa miettinyt, mutta laiskuus tuntuu aina iskevän. Mitä mieltä te olette, pitäisikö omiin blogikuviin lisätä blogin osoite?

Mukavaa keskiviikkoa!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Siitä se ajatus sitten lähti!

Olemme etsineet syksystä saakka pöytää eteiseen, jotta saisimme laskutason kännyköille, miehen kellolle sekä kaikelle muulle tilpehöörille. Tähän saakka kyseinen roina on pesiytynyt keittiön muutenkin jo täysille tasoille, mikä on aiheuttanut minulle useita henkisiä raivokohtauksia. Ongelma on ollut se, että tarpeeksi kapeaa pöytää ei ole löytynyt, ainakaan sopivalla hinnalla. Pöytä kun olisi saanut maksimissaan olla 20 cm syvyydeltään.

Yhtenä päivänä istuin koneella ruokapöydän ääressä ja katseeni kiinnittyi keittiön ikkunoiden edessä oleviin kukkalautoihin. Heureka, miksen ollut sitä aikaisemmin tajunnut! Ei muuta kuin kukkalautaa ostamaan.


Idea on siksikin ihan kuningas, että kukkalaudan alta on helppo imuroida, toisin kuin superkapean pöydän jalkojen välistä. Ja hintaakaan tälle tasolle ei kiinnikkeiden kanssa tullut kuin alle 40 euroa.



Miehen kellolle ja keltaiselle vaseliinipurkille (on muuten maailman parasta huulirasvaa) voisi hommata jonkun pienen säilytyskorin. Lisäksi olisin halunnut laittaa nämä kynttilälyhdyt eteiseen, mutta ne eivät enää mahtuneet kukkalaudalle. Saanpahan ihailla niitä jatkossakin keittiön puolella.


Ihanat sisustuskortit tilasin Johannalta Decora Frame Shopista, kiitos niistä. Suosittelen tutustumaan yrityksen kauniiseen tuotevalikoimaan sekä Johannan blogiin.

Nyt taputan itseäni vielä kerran olkapäälle tästä loistavasta ideasta ja toivotan teille kaikille mahtavaa sunnuntaita!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Hobby Hallin Hobbalot!

Ajattelin vinkata teillekin, että Hobby Hallissa on Hobbalot käynnissä 24.3. saakka.

Muun muassa näitä kaunokaisia löytyy hyvillä tarjoushinnoilla:

Kuvat: hobbyhall.fi





Rentouttavaa perjantaita!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Tuunattua AmandaB:tä!

Muistatteko Arvontavoitto -postaukseni voittamastani AmandaB:n lyhdystä? En pitänyt lyhdyn antiikin ruskeasta väristä ja te ihanat lukijat kannustitte minua maalaamaan lyhdyn mieleisekseni. Pohdin asiaa pitkään ja lopulta uskaltauduin kokeilemaan. Ostin valkoista spraymaalia ja aloin suihkia.


Me like! Valitsin väriksi mattavalkoisen, sillä se jätti lyhtyyn hieman alkuperäistä antiikkista tunnelmaa. Pintakin jäi kivasti röpelöiseksi ja koska en suihkinut maalia kaikkialle tasaisesti, jäi lyhtyyn myös "kuluneita" kohtia.


Tämä tuo kyllä sitä kuuluisaa rouheutta. Paikkakin tälle on jo tiedossa, kunhan se valmistuu. Siitä lisää siis myöhemmin.


Lopuksi vielä kuva alkuperäisestä versiosta :


Mukavaa keskiviikkoa!

tiistai 19. helmikuuta 2013

Herkistelyä!

Varoitus, tämä postaus sisältää tajunnanvirtaa eikä sisustusasiaa, joten halukkaat voivat lopettaa lukemisen tähän.

Minulla oli tänään henkisesti todella raskas työpäivä. Raha tuntuu nykypäivänä olevan se, mikä ratkaisee. Surullisinta on kuitenkin se, että olen vastavalmistunut ja huomaan miettiväni, onko minusta todella tälle alalle. Haluanko todella tätä? Olen aina ollut empaattinen ja halunnut auttaa ihmisiä, ehkä se onkin heikkouteni. Asiakasmäärät kasvavat ja palveluntarve kasvaa, mutta resursseja ja rahaa vähennetään. Ja me kentällä työskentelevät olemme asiakkaiden turhautumisen ja jopa vihan kohteita. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, sillä heillä ei välttämättä ole muita ihmiskontakteja, ainakaan sellaisia, jotka kuuntelisivat. Siksi työyhteisön pitäisi olla se tukipilari. Paikka, jossa jokainen voi rohkeasti kertoa ajatuksiaan. Etenkin työssä, jota tehdään yksin.

Oli kyse työpaikasta, harrastuksesta tai mistä tahansa arjen kohtaamisesta, aikuisten ihmisten pitäisi osata käyttäytyä asiallisesti. Kaikilla on joskus huonoja päiviä, mutta sitä ei pitäisi purkaa muihin. Haukkumasanat eivät kuulu aikuisten keskinäiseen kommunikointiin eikä kenenkään pitäisi joutua haukkumisen kohteeksi. Milloinkaan. Kaikki meistä tekevät virheitä, mutta ne käsitellään asiallisesti ja rakentavasti, jonka jälkeen niistä opitaan ja jatketaan eteenpäin. Kukaan ei ole täydellinen.

Elämässä voi sattua mitä tahansa ja mitään, eikä ketään, saisi pitää itsestäänselvyytenä. Rumat sanat voivat jäädä viimeisiksi. Meidän perheessä on tässä kuussa sytytetty kynttilöitä menetysten vuosipäivien vuoksi. Järkyttävin menetys sattui vielä ystävänpäivänä. Lisäksi arkea varjostaa pelko uusista menetyksistä.

Elämä kuitenkin jatkuu ja kevät hiipii mieliin ja odotuksiin. Aurinkokin paistoi tänään kauniisti.

Kiitos teille kaikille, jotka jaksatte lukea juttujani. Jokainen teistä on tärkeä <3


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Nyt se on meillä!

Ei siis monia piinannut herra Yrjö, vaan ihastuttava String Pocket. Paikka sille olikin jo valmiina, joten paketin saavuttua alkoi kasausoperaatio. Ja operaatio siitä tulikin.


Mies ei ollut oikein tyytyväinen ja sanoikin odottaneensa kyseisellä hinnalla laadukkaampaa hyllyä. Järjellä ajateltuna, hylly tulee tietenkin osissa, mutta sen kasaaminen oli kyllä melkoista taiteilua. Koska sivut ovat irrallaan ja hyllytasot vain asetetaan koukuilla sivujen päälle, täytyy sivut saada täysin suoraan sekä seinään että toisiinsa nähden. Hylly täytyy toisin sanoen kasata seinälle, joten vatupassi ja mittanauha heiluivat ja mies kirosi. Taitaa olla ensimmäinen ja viimeinen String Pocket meidän taloudessa.

Paikalleen se kuitenkin saatiin ja onhan se upea. Jopa mies heltyi pahimman tunneryöpyn laannuttua.


Asettelin siihen kauniiden taulujen lisäksi muutamia Iittalan juttuja, mutta tavarat vielä hakevat paikkaansa.



Ja kyllä, ylähyllyllä on julistepostauksessa hehkuttamani ihanat Walldesignin kuvat. Täydellinen paikka niille.



Mutta, vaikka kyseessä on arvostettu design-tuote, minun on pakko antaa sille hieman miinusta tästä:


Ajatuksena asia on hieno: String Pocketeja saa siis useamman päällekkäin, jolloin alemmaksi tulevan hyllyn saa päällimmäisen kanssa samalla ruuvilla kiinni. Typerää on kuitenkin se, että alimmaiseksi jäävän (tai meidän tapauksessa sen ainoan) hyllyn alaruuvit jäävät hyllyssä olevan "mutkan" takia koholle. Itse en ollut nähnyt kyseisiä hyllyjä koskaan livenä, joten minulle tämä asia tuli täytenä yllätyksenä. Ei kovinkaan kaunis yllätys yli sadan euron hyllyssä.

Joka tapauksessa, hylly on seinässä ja String Pocket -ruinaus on tässä talossa päättynyt.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

lauantai 16. helmikuuta 2013

Helmiä!

Iittalan Kastehelmi-sarja tuntuu nousseen jälleen rytinällä muotiin ja valehtelisin jos väittäisin, etten minäkin niitä katsele sillä silmällä. Ja tällä kertaa lähikauppa yllätti: ylähyllyllä keikkui kirkkaita Kastehelmi kynttilälyhtyjä hintaan 8,99e. Tuijotin niitä hetken aikaa hölmistyneenä, sillä isoissa marketeissa samaisia lyhtyjä myydään hintaan 11,90e. Lähikauppa keräsi pisteet kotiin ja tämä neiti kahmaisi kaksi Kastehelmeä mukaansa ja painui onnesta hykerrellen kassalle.




Ihanaa lauantai-iltaa!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Open 24 hours - Self service!

Voitin jokin aika sitten Kotihiiri Varvikossa -blogin arvonnasta sisustustarran ja sain valita, millaisen haluan. Valinta oli vaikea, sillä ihania vaihtoehtoja oli monia. Ehdin jopa kerran vaihtamaankin valintaani.

Lopulta päädyin tähän:


Enkä ole katunut. Minua hieman mietitytti, saanko tarraa nätisti seinään, sillä kiinnitin sen kohotapetin päälle. Hyvin on tarra kuitenkin pysynyt ja siististi se paikalleen asettui.

Minne tarra sitten tuli?


No kodinhoitohuoneeseen tietenkin. Mielestäni teksti on hauska pyykinpesukoneen päällä ja mieskin sitä kehui. Tuleepahan selväksi tämäkin asia.



Ja pakkohan minunkin oli ensimmäinen Method-tuotteeni ostaa, kun niin monessa blogissa niitä on hehkutettu. Lähdin varovasti liikkeelle ostamalla vain yhden tuotteen, verigreipin tuoksuisen yleispuhdistussuihkeen. Täytyykin viikonloppuna ottaa suihke koekäyttöön.

Leppoisaa viikon puoliväliä!

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kaunis Blogi -tunnustus!

Sain ihanalta Lovelta Beauty Of Life -blogista Kaunis Blogi -tunnustuksen, kiitos murunen.


Tunnustuksen ideana on kertoa kahdeksan totuutta ja jakaa se kahdeksalle blogille.

Tässä minun totuuteni:
  1. Minulla on yksi tatuointi...
  2. ...ja olen jo monta vuotta haaveillut toisesta.
  3. Pidän siivoamisesta...
  4. ...ja myönnän sen olevan välillä jopa neuroottista.
  5. Oma koti on kaikista rakkain...
  6. ...mutta kuntosali tulee hyvänä kakkosena.
  7. Olen todella hankala ihminen...
  8. ...ja siksi arvostan kanssani jaksavaa miestäni.
Tämän tunnustuksen jaan seuraaville blogeille:
Live & Home
Modernia Maalaisromantiikkaa
Silver dream
Home White Home
Elämän pieniä tähtiä
Elämää Eirassa
Unelma onnesta
Köyhät, kauniit ja kurvikkaat

Mukavaa viikon alkua!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kotiutunut Larissa ja huutiksen huippulöytö!

Kodin1:stä tilaamani Larissa kotiutui alkuviikosta, mutta vasta tänään jaksoin siivota ja laittaa sen paikalleen olohuoneen tv-tasolle. Ja kylläpä se sopii siihen hyvin.


Samalle tv-tasolle pääsi myös huutonetistä tekemäni huippulöytö: Sarpaneva Steelin 32 cm:n teräsvati hintaan 26 euroa. Vati oli käyttämätön (tuli minulle avaamattomassa Iittalan paketissa) ja hintaan sisältyi kaiken lisäksi postikulut. Aivan mieletön tuuri, sillä olen haaveillut kyseisestä vadista jo pitkään. En vain ollut raaskinut sitä oikealla hinnalla ostaa. Kerrankin odottaminen kannatti.



Ihanaa viikonloppua kaikille!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Matkailuhaaste!

Sain mukavan matkailuhaasteen Lady of The Mess -blogista, kiitos tästä!

Alkuun kuva-arvoitus ja sen jälkeen vastauksia kysymyksiin.

Mistä tämä kuva on otettu?


Pelottavin lentoyhtiö, jolla olet lentänyt?
Pakko vastata South African Airways. Ja vain siksi, että kone oli niin pieni, että jokainen ilmakuoppa tuntui kuin kone olisi mennyt isommankin pyörremyrskyn läpi.

Suosikki matkakohde?
New York, ehdottomasti. Ei lisättävää.

Maapallon laitamilla kaukana kiireestä ja hälystä?
Etelä-Afrikassa, pieni paikka nimeltä Coffee Bay. Ihmiset asuvat itsekyhätyissä "taloissa", lehmät ja vuohet laiduntavat vihreillä kukkuloilla vapaina ja turkoosi meri jatkuu silmänkantamattomiin. Siellä aika menettää merkityksensä täysin, mihinkään ei ole kiire.



 Mieluisin matkaopas?
Paikallinen ihminen, joka osaa kertoa tavallisesta arjesta sekä perinteistä ja historiasta.

Seuramatka vai itsekseen?
Itsekseen. Matkatoimiston kiertoajelu Teneriffalla on vääryyttä, jota kenenkään ei pitäisi kokea.

Pahin paikka vatsataudin saamiseen?
Vessaton linja-auto. Itse en tällaiseen tilanteeseen ole onneksi koskaan joutunut (koputan puuta etten joudukaan), mutta asia kieltämättä kävi mielessä, kun matkustin Durbanista Kapkaupunkiin 24 tuntia vessattomassa linja-autossa.

Ensimmäinen kulttuurishokki?
 Tämä nyt ei varsinaisesti ole kulttuurishokki, mutta minua jaksaa edelleen ihmetyttää amerikkalainen "varoituskulttuuri", jossa kielletään asioita jo ennakkoon. Asioita, joita kukaan täysijärkinen ihminen ei edes kuvittelisi tekevän.

Tämä siis ostoskärryn takaosassa

Ulkomaille muutto?
Haaveilen työstä kehitysyhteistyöprojekteissa sekä avustustyöstä katastrofialueilla. Eli muutamaksi vuodeksi voisin hyvin muuttaa ulkomaille.

Tämän hauskan haasteen haluan antaa eteenpäin seuraaville:

Lovelle Beauty Of Life -blogiin
Johannalle Hullaannu ja hurmaannu -blogiin
Marrulle Kotihiiri Varvikossa -blogiin
Niinalle VaniljaHouse -blogiin

Rentouttavaa perjantai-iltaa!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Stockan kantisale käyttöön!

Olen keittiön hyllyn etsintäkuulutuksesta saakka kysynyt päivittäin mieheltäni, koska ostamme ihanan String Pocketin. Mies ei oikein ole lämmennyt ajatukselle, joten eilen kaivoin viimeisen ässäni hihasta: Stockmannin -20% kanta-asiakasedun. Ja mies suostui! Luulen kyllä, että kyseessä oli ennemminkin luovutusvoitto ja kyllästyminen kuin yhtäkkinen ihastuminen String Pocketiin. Joka tapauksessa, "happy wife, happy life", vai miten siinä yhdessä sisustustarrassa lukikaan.

Tänään heti töiden jälkeen naputtelinkin tilauksen menemään. Tilaukseen "lipsahti" myös nämä kauniit Casa Stockmannin säilytysrasiat, isoimmassa ja pienimmässä koossa:


Kuva: stockmann.com

Ja eikun tilausta odottamaan! Aurinkoista tiistaita!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ripaus kevättä!

Kuten aiemmin kerroin, poikkesin alkuviikosta Anttilassa "vain katselemassa". Mukaan tarttui kuitenkin pari uutta juttua.

Uudistuneen Anno-sarjan kaunis kaadin oli pakko ostaa, tosin maljakoksi. Idean tähän bongasin ihanasta SisustusUnelmia -blogista.



Keltaiset tulppaanit tuovat ripauksen kevättä, vaikka ulkona lunta sataakin.


Tulppaanikimppu oli niin suuri, että jaoin sen kahteen osaan. Toinen pääsi piristämään olohuonetta. Taustalla näkyvät valkoiset tyynynpäälliset ovatkin toinen löytöni Anttilasta.



Nämäkin kaunottaret ovat Anno-sarjaa ja olivat -50% alennuksessa. Pakkohan ne oli kotiuttaa. Vaikka tyynynpäälliset ovat valkoiset, minusta näissäkin on kevään tunnelmaa. Erityisesti kuvio on kaunis, pehmeää geometrisyyttä.

Mukavaa sunnuntaita!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Uusi astianpesukone!

Olipas tylsä otsikko, mutta erittäin kuvaava. Tänään Expertin pojat toivat uuden astianpesukoneen ja tätä on kyllä odotettu. Vanha oli talon alkuperäinen, siis 14-vuotias. Pesutulos ei ollut kovinkaan hyvää enää ja luukusta hajosi jokin osa, joka "jarruttaa luukkua avattaessa". Tästä asiantuntijamaisesta selityksestä huomaa, että minulla ei ole hajuakaan osan tarkoituksesta (tai nimestä). Tiedän vain, että osan hajottua, luukku levähti aina vauhdilla auki ja sain yhden jos toisenkin mustelman sääreeni.

Tässä siis vanha kone:


Ja tässä uusi kaunotar:


Pahoittelen kuvan tummuutta, poikien lähtiessä oli jo pimeää. Enkä tietenkään malttanut odottaa huomiseen.

Koska jääkaappi vaihdettiin jo elokuussa teräksen väriseen, enää on vaihtamatta liesi. Sekin on oikeasti hajoamispisteessä, joten vaihtaminen ei ole pelkästään kosmeettista. Lieteen saakin sitten uppoamaan useamman satasen, joten pakko yrittää pitää kiinni "en osta mitään ylimääräistä" helmikuusta.

Jes, perjantai! Huomenna ei tarvitse herätä 5.55. Tosin, huomenna alkaa vierashuoneen levyttäminen. Olen innoissani siitä, että pääsen kammottavista vihreistä seinistä eroon. Edellinen saumojen hiominen on vain liian tuoreena muistissa. Se on ehkä maailman ärsyttävintä hommaa.

Mahtavaa perjantaita kaikille! Ja hei, nyt on jo helmikuu. Kyllä se kesä sieltä tulee.
Back to Top