tiistai 20. toukokuuta 2014

Elämäni aakkoset!

Nappasin Niinalta Vaniljahouse -blogista kivan aakkoshaasteen, jossa tarkoituksena on kertoa oman elämän tärkeimmät asiat jokaisen aakkoskirjaimen kohdalla. Itse tykkään lukea tällaisia muiden blogeista, sillä näiden avulla oppii "tuntemaan" bloggaajaa paremmin. Joten tässäpä minun elämäni aakkoset, vaikken ihan jokaista kirjainta käyttänytkään.

A. Aamut. Olen ehdottomasti aamuvirkku. Vapaapäivisinkin tartun kotitöihin heti aamusta, jolloin olen tehokkaimmillani. Mies ei aina tosin kiitä pyykkikoneen hurinasta heti yhdeksältä.

B. Blogi. Tärkeä harrastus, josta nautin paljon ja myös saan paljon, kiitos ihanien lukijoiden.

C. Converset. Uudet lempitennarit, muita en enää osta.


D. DIY. Omakotitalon (ja blogin) myötä erilaiset tee-se-itse jutut ovat tulleet osaksi elämää. Aina ei ole uutta projektia meneillään, mutta päässä ja suunnitelmissa diy-jutut pyörivät jatkuvasti.

E. Elämänilo. Olen parin viime vuoden aikana pyrkinyt tietoisesti ottamaan rennommin, olemaan murehtimatta joka ikistä asiaa. Olen lapsesta saakka ollut murehtija ja miettinyt pienenä tyttönä nukkumaan käydessä nälkää näkevien lasten kohtaloja. En tiedä, onko se työni sosiaalialalla, vai jokin muu henkinen kasvu, mutta olen viime aikoina oppinut iloitsemaan elämän pienistä hetkistä: nurmikon tuoksusta, puhtaista lakanoista tai ihan vain siitä, että minulla on nurmikkoa pihassa ja lakanat, joissa nukkua. Suomalaisena sen välillä unohtaa, kuinka etuoikeutettuja me olemme.


F. Facebook. Pakko se on myöntää, olen koukussa. Puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että säästän huomattavasti puhelinlaskussa, kun en soita maratonpuheluja kauempana asuville ystäville, vaan hoidan kuulumisten vaihdon naamakirjassa.

H. Happiness. Suurin tavoitteeni on elää onnellinen elämä, tulkoon se onnellisuus mistä tahansa. Tällä hetkellä onnellisuuteen liittyen päällimmäisenä on mielessä työ: en voisi kuvitellakaan tekeväni ikävää työtä vain hyvän palkan vuoksi, vaan työn täytyy antaa minulle muutakin. Jotkut ihmettelivät päätöstäni siirtyä siististä, virka-aikaisesta sisätyöstä sotkuiseen ja henkisesti raskaaseen kolmivuorotyöhön. Itse en ole epäillyt päätöstäni hetkeäkään. Hyvillä mielin työhön lähteminen merkitsee minulle paljon enemmän kuin palkka tai titteli.

I. Isä. Isälle voi aina soittaa, oli ongelma mikä tahansa. Olenkin pienenä tyttönä päiväkodissa kertonut isästä, että "isä auttaa ja pelastaa, jos on jäänyt johonkin jumiin". Ja niinhän isä tekee.

J. Jossu. Minä, oman elämäni tärkein ihminen. Itsestään on huolehdittava, jotta jaksaa huolehtia muista. Ja mikä tärkeintä, itseään on rakastettava, jotta voi rakastaa muita.


K. Kuntosali. Elämäntavaksi tullut harrastus, jonne on aina vain päästävä. Kolmesti viikossa pyrin käymään ja nykyisin myös seuraan edistymistäni mm. suunnittelemalla omat treeniohjelmani.

L. Love. Elämän kantava voima, maailman kaunein asia.

M. Musiikki. Pakko kuunnella päivittäin. Tärkeää minulle etenkin tunteen ilmaisemisessa ja ajatusten purkamisessa. Joskus sen tahdissa itketään, joskus nauretaan ja joskus huudetaan koko kropan voimalla. Lopputulos on kuitenkin aina sama: hyvä mieli.

N. Nukkuminen. Voin nukkua missä ja milloin tahansa. Nukahdan iltaisin yleensä parissa minuutissa ja miestä aina harmittaa, sillä hän ei ehdi edes hampaiden pesulta sänkyyn, kun minä olen jo täydessä unessa. Tarvitsen myös suhteellisen paljon unta aikuiseksi ihmiseksi, sillä nukun yleensä arkisinkin vähintään kahdeksan tunnin yöunet.

O. Omakotitalo. Vaikka kesäisin kiroan nurmikonleikkuuta ja talvisin lumitöitä, en voisi kuvitellakaan asuvani enää muualla. Oma koti talo, nimensä mukaisesti, on se maailman paras paikka.

P. Pyöräily. Ajankohtaista tähän aikaan vuodesta, sillä pyrin kulkemaan töihin fillarilla, jollei taivaalta tule aivan kaatamalla vettä. Työmatkat taitan mieheni maastopyörällä, mutta fiilistelyretkiä varten minulta löytyy oma sininen Jopo.

R. Ruoka. Paitsi elimistön polttoainetta, minulle ruoka on myös hyvinvointia. Puhtaat ja selkeät maut ovat mieleeni ja lempiruokaani onkin miehen voissa paistama hirven sisäfilepihvi.

S. Sisko. Tärkeä ihminen, vaikka välimatkaa on yli 8000 kilometriä ja ikäeroakin 7 vuotta.

T. Terveys. Vaikka minulla ei mitään vakavia sairauksia ole, niin 24 ikävuoteen mennessä minulla on diagnosoitu jo kaksi parantumatonta sairautta. Se kyllä pysäyttää miettimään ja opettaa arvostamaan jäljellä olevaa terveyttä.

U. Unelmat. Elämässä on oltava unelmia, joita kohti suunnistaa. Tämänhetkiset unelmani liittyvät jatko-opintoihin sekä kuntosaliharrastukseen. Ja kyllähän se hirsitalokin siellä ajatuksissa kummittelee.

V. Mieheni nimen alkukirjain <3 Myöskin Vihtori, tuo niin rakas, mutta joskus kovasti hermoja raastava koiramme.


Y. Ystävät. Elämässä kaikki muu voi tulla ja mennä, mutta ystävät pysyvät. Vaikka heitä ei usein näkisikään, niin jutut jatkuvat aina siitä, mihin ne on viimeksi jäänyt. Kiitos kaikille rakkaille ystäville, että olette olemassa <3

Ä. Äiti. Tätä ei tarvitse selittää.

Nyt hurautan pyörällä salille ja illaksi töihin: meillä on tiedossa puutarhabileet.
Iloista tiistaita!

4 kommenttia:

  1. Apua. En osaa kuvitella sulle vaaleaa tukkaa, vaikka kuvassa sellainen ihan selvästi on :)
    Oon niin yhdistänyt sut tohon tummahiuksiseen profiilikuvaan.

    PS. Olen itse kans oikea mestarimurehtija ja vaikka parhaani mukaan koitan päästä piirteestä eroon, niin ei vaan meinaa onnistua. Ja kaikkein tyhmintä on käyttää yöt kaikenmaailman ennakomurehdintaan. Harvalle asialle kun siihen aikaan vuorokaudesta kumminkaan pystyy mitään tekemään..

    VastaaPoista
  2. Tää vaalea tukka oli tämmöinen kesäkokeilu :) Ja toi profiilikuvakin hieman vääristää, sillä mulla on aikaisemmin ollut punaiset hiukset varmaan 10 vuotta, sävy vain aina vaihdellut.

    Mä oon kanssa aikaisemmin ollut tuommoinen, mutta nykyisin käytän yöt nukkumiseen :D Toki jotkut asiat välillä painaa mieltä ja vie yöunet, mutta pääsääntöisesti oon päässyt siitä eroon. Mies on meillä nykyään se, joka miettii ja suree välillä semmoisia asioita, joille ei kuitenkaan mitään itse voi.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva lukea juttuja sinusta. Ja kiva, että vilahti kuvakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä nää on kivoja, pääsee vähän pintaa syvemmälle :)

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top