SOCIAL MEDIA

2-vuotias

Blogillani oli 25.9. kaksivuotispäivä ja minä sen yövuorojen sekoittaman pääni kanssa vallan unohdin! Paljon onkin mahtunut kahteen vuoteen: hyviä ja huonoja postauksia, surkeita ja vähemmän surkeita kuvia (nykyisin jopa hyviä) ja välillä on oltu tauollakin.


Kuten joskus olen maininnut, en mitenkään erityisesti välitä kuvaamisesta. Sinänsä hassua, koska rakastan blogata. Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin yrittänyt kehittyä kuvaajana ja jos vertaa alun kammottaviin räpellyksiin, olen siinä onnistunut.


Välillä on ollut motivaatio hukassa ja välillä olen miettinyt, miksi jatkaa bloggaamista. Jokainen bloggaaja varmasti tunnistaa nämä ajatukset. Pääsy Indiedays Inspirationiin antoi uutta motivaatiota, mutta tärkein syy jatkamiselle olette kuitenkin te rakkaat lukijat.


Bloggaaminen ottaa aikaa, mutta se myös antaa paljon. Olen löytänyt monia upeita ihmisiä ja saanut uusia ystäviä. Tärkeintä bloggaamisessa onkin vuorovaikutus, ajatustenvaihto teidän lukijoiden kanssa.


Sydämellinen kiitos teille jokaiselle siellä ruudun toisella puolella, niin kirjautuneille kuin hiljaisille lukijoille!

Ja vielä muistutuksena, että oikeasta sivupalkista voit liittyä lukijaksi "Liity tähän sivustoon" -painikkeella. Lisäksi Maailman Parasta Paikkaa voi seurata myös Facebookissa ja Pinterestissä.

Neilikoita

Sain ystäviltäni yli viikko sitten kauniin kimpun syntymäpäiväni kunniaksi. Muut kukat kimpusta lakastuivat jo aikaa sitten, mutta neilikat ne vaan kukoistavat.


Siirsinkin ne omaksi kimpukseen ihanaan House Doctorin raitamaljakkoon.



Neilikat ovatkin lempikukkiani liljojen ohella. Ja liljat ne voittavat siinä, että neilikoita pystyn oikeasti pitämään kotona. Astmaatikkona kun en kestä liljojen voimakasta tuoksua.


Yhdessä Sinkkuelämää -jaksossa Carrie ja Charlotte sanoivat neilikoita roskakukiksi. Minua nauratti se kovasti ja sanoinkin miehelle, että ihan kaikki Sinkkuelämän jutut eivät päde minuun: minulle saa ostaa neilikoita.


Aurinkoista sunnuntaita! 12 tunnin yöunien jälkeen alan pikkuhiljaa toipua yövuoroista.

Ihana Polku

Elämäni ensimmäinen yövuoro takana, kaksi vielä edessä ja melkolailla jyrän alle jäänyt olo jo nyt. Ehkä noi yövuorot ei ole mun juttu, pidän liikaa nukkumisesta. Onneksi alennuksesta tarttui pari viikkoa sitten matkaan Annon Polku-torkkuhuopa. Sen alle on hyvä käpertyä ja yrittää saada pari tuntia unta, ennen yön työrupeamaa.


Eikä tuo luihin ja ytimiin iskevä kylmyys heikennä huovan houkutusta lainkaan.


Lämpöä torstaihinne!

Lunta tulvillaan....

...on raikas talvi(?)sää...


Meinasi sydän aamulla pysähtyä, kun ikkunasta katsoessani ulkona oli LUNTA! Nyt on syyskuu, ei vielä!

Neljännesvuosisadan bileet

Yhteistyössä Decora House

Lauantaina juhlittiin meikäläisen vanhentumista ja sainkin mahtavan tilaisuuden tehdä yhteistyötä ihanan Decora Housen (klik!) kanssa. Käykää ihmeessä tutustumassa heidän nettisivuihinsa, tuotteita löytyy aina häistä lastenjuhlien kautta erojuhliin.

Teemaväriksi valitsin mustavalkoisen. Laseina käytin mustalla lahjanauhalla ja vieraiden nimillä koristelemiani pilttipurkkeja ja raidalliset paperipillit (klik!) kruunasivat idean.



Erillinen juomapiste löytyikin sivupöydältä, jotta jano ei päässyt yllättämään.


Menun laitoin esille liitutaulutarrasta askartelemaani tauluun.


Viinimarja-valkosuklaa muffinsit tein raidallisiin kakkukuppeihin (klik!). Ja uskokaa pois, ne maistuivat hyviltä, vaikka olivatkin "sisäänpäin kohonneita", kuten yksi ystäväni kauniisti totesi.


Synttärikakun virkaa toimittaneen Baileys juustokakun tarjoilin raitajalkaisesta kakkutelineestä (klik!).


Raidalliset lautasliinat (klik!) rullasin itsetehtyjen lautasliinarenkaiden sisään.


Aterimet olivat pilttipurkkien tapaan koristelluissa lasipurkeissa ja pöytää koristi hopeinen koristekuitu kaitaliina (klik!), jonka päälle ripottelin koristekiviä.


Ruuat ja juomat maistui ja vieraat sekä itse sankari viihtyi, kaikin puolin onnistunut ilta siis! Kiitos kaikille mukana olleille ja kiitos Decora Houselle yhteistyöstä!

18092014

25 vuotta. Paljon kokemuksia, niin iloja kuin surujakin, ja monta rakasta ihmistä. Eletään täysillä seuraavakin neljännesvuosisata ja muistetaan iloita jokaisesta päivästä. Leivoinpa ensimmäistä kertaa elämässäni mokkapalojakin. Jälleen uusi kokemus.


Nyt keitän kahvit ja onnittelen itseäni herkuttelemalla!

Uusia kuvakulmia

Kotimme pohjakuva -postauksen kommenteissa ihmeteltiin kotimme "suuruutta" ja toivottiin uusia kuvakulmia selkeyttämään taloamme. Itse väitän edelleenkin, että 100 neliötä on vähän omakotitaloon, mutta onhan se toki enemmän kuin monella kerrostalossa asuvalla. Ja joka ikisen huoneen olen kyllä blogiin kuvannut, vastuu on siis ollut lukijalla.

Minulla ei edelleenkään sitä laajakuvaobjektiivia ole, mutta tässä nyt pari kuvaa "isoista linjoista". Ensimmäinen kuva on otettu makuuhuoneemme ovelta. Vasemmalla kuvan ulkopuolelle jää vessa ja keittiö aukeaa sen jälkeen. Oikealla kuvan ulkopuolelle jää mediahuone, jonka vieressä näkyy ovi auki olevaa vierashuonetta. Perällä näkyy kodinhoitohuoneen ovi.


Ja tämä on edellisen vastakohta, otettu kodinhoitohuoneen ovelta. Eteinen jää oikealle ja vasemmalle olohuone.


Viimeisenä kuva terassin oven edestä olohuoneesta eteiseen ja keittiöön päin.


Toivottavasti tämä selkeytti edes vähäsen!
Aurinkoista tiistaita!

Herttanen sentään

Kun Varvikossa -blogin Marru esitteli Herttaselta tilaamiaan tuotteita, oli minunkin pakko kurkata Herttasen nettisivuille. Ja oliko se mikään yllätys, että pari juttua tuli klikattua kotiin. Ehdoton suosikkini on House Doctorin Sailor Stripe maljakko. Yksinkertainen, tyylikäs ja niin kaunis.


Ja kyllä, ostoskoriin päätyi myös ensimmäiset Nicolas Vahén tuotteeni. Parmesan basilika suolamyllyn tilasin kuitenkin V:tä ajetellen, hän kun on meidän perheen kokki.



Paperikassin näköinen kylmälaukku on mielestäni valtavan suloinen. Kyllä tässä kelpaa kannella herkkuja.


Iloa sunnuntaihin!

Löytö: Pärekori - ja pieni ongelma...

V toi yksi päivä mökiltä tullessaan vanhan pärekorin. Kori on V:n isänisän tekemä, joten toiveena oli, että pärekori pääsisi osaksi kotiamme ja mikäs siinä, kauniitahan ne ovat.


Pärekoria tarkemmin tutkiessani, huomasin kuitenkin pienen ongelman - pärekorin pohjassa on homepilkkuja.


Yritin kovasti löytää netistä vinkkejä homeenpoistoon pärekorista, mutta tuloksetta. Löysin kuitenkin Tikkurilan sivuilta Homeenpoisto seoksen puulle, mutta nettisivujen mukaan se vaalentaa pintaa, joten pinta pitäisi maalata pesun jälkeen. Enkä ole lainkaan varma, että vanha pärekori kestäisi Homeenpoisto käsittelyä. Siksipä tarvitsenkin nyt teidän lukijoiden apua. Kuinka poistaa home pärekorista? Kaikki vinkit ja niksit ovat tervetulleita!

Iloa perjantaihin, minulla onkin huomenna ensimmäinen työpäivä sairasloman jälkeen!

DIY lautasliinarenkaat

Näin sairasloman loppupuolella, kun olo on jo kohentunut, niin aivoni kaipasivat jotain muutakin virikettä kuin television ja läppärin tuijottaminen. Pinterestistä löysinkin idean lautasliinarenkaiden tekemiseen, sillä mielessä jo polttelee viikon päästä lauantaina juhlittavat syntymäpäiväni.


Renkaina käytin vessapaperi- ja talouspaperihylsyjä, jotka leikkasin mattoveitsellä 3cm:n paloiksi.


Sitten hopeaa spraymaalia päälle ja koristelut. Itse käytin mustaa washiteippiä ja timanttitarroja.



Helppoa, persoonallista ja mikä parasta, halpaa.


Kivaa torstaita!

P.S. Maailman Paras Paikka on nyt myös Facebookissa, käykääpä tykkäämässä!

Kotimme pohjakuva

Olen tykännyt nähdä monissa blogeissa asuntojen pohjakuvia, sillä pelkkien huonekuvien perusteella, on vaikea hahmottaa kokonaisuutta. Halusinkin jakaa teille meidän kotimme pohjakuvan.

Kuva: alvsbytalo.fi

Älppäriltä lainattu pohjakuva pitää melko hyvin paikkansa meidän kodin kohdalla, ainoastaan takapihan terassi puuttuu ja kodinhoitohuoneen kaapistot ovat erilaiset. Niin ja tuossa olohuoneen ja keittiön välissä olevassa takkavarauksessa on meillä ISO leivinuuni.

Touhukasta tiistaita! 

EDIT. V huomautti töistä tullessaan, että onhan meillä autotallikin, tuossa makuuhuoneiden seinän takana. Eipä sillä sisustamisen kannalta ole niin merkitystä, mutta tuohan se paljon lisää säilytystilaa.

Olohuone valmistautuu syksyyn

Vaikka ulkona on edelleen 17 astetta lämmintä, on olohuone astunut jo askeleen kohti syksyä. Torkkupeitto on iltaisin kovassa käytössä ja tuikut ovat löytäneet tiensä kesäsäilöstä olohuoneen pöydälle.


 

Pieniä muutoksia, ei sen suurempaa. Itse tykkäänkin muutella yksityiskohtia vuodenaikojen mukaan. Eikä sitä suurempia tarvitsekaan, kun on pohja kunnossa. Vielä kun hetken malttaisi, niin voisi kaivaa taljat esiin.


Kokeeko teillä sisutus suuria muutoksia vuodenaikojen mukaan vai vaihteletteko vain yksityiskohtia?

Leppoisaa sunnuntaita!

H&M:n syksyä

Hengissä ollaan! Leikkaus sujui hyvin ja vielä viikon verran yritän totutella toipilaan rooliini. Lääkärin ohjeet olivat hyvin selvät: lepää, älä tee kotitöitä ja syö jäätelöä. Jäätelön syönnin tämä tyttö hallitsee, mutta päivästä toiseen makaaminen ei kuulu vahvimpiin puoliini. Vasta toinen päivä menossa ja tylsyys on jo iskenyt. Onneksi on nettikaupat! Selailin ajankulukseni H&M:n sivuja ja kaikkea ihanaa sieltä löytyikin syyskotiin.

Kuvat: hm.com
1. Metallinen kynttilälyhty 1,99€
2. Tyynynpäällinen puuvillaa 4,99€
3. Jakardikudottu torkkupeitto 29,95€
4. Puuvillatyynynpäällinen 7,95€
5. Helmineuleinen torkkupeitto 49,99€
6. Puinen kynttilälyhty 2,99€

Olisin näistä (ja muista jutuista) jo jotain tilannutkin, mutta taas muistui mieleen, miksen vähään aikaan ole sisustusjuttuja H&M:ltä tilannut: ne toimitusajat. Pari haluamaani tuotetta olisi saatavilla välittömästi, lopuissa toimitus menisi jonnekin lokakuulle. Mitä minä teen tyynynpäällisellä nyt, jos saan sisätyynyn vasta kuukauden päästä? Säästyipä siis tällä kertaa rahat ja tyydyin vain ihastelemaan näitä läppärin ruudulta.

Aurinkoista perjantaita!

Uusia alkuja

Syyskuu. Kesä loppuu ja uusi vuodenaika alkaa. Vihreys vaihtuu ruskaan ja illan pimeydessä voi polttaa kynttilöitä villasukat jalassa. Aamulla oli autonkin ikkunat jäässä, pari ärräpäätä pääsi puoli seitsemän maissa, kun kaivoin skrapaa autosta.


Omenat. Myöskin varma syksyn merkki. Tänä vuonna saatiin ensimmäistä kertaa oman pihan satoa.


Tällä viikolla saattaa olla pientä blogihiljaisuutta tiedossa. Keskiviikkona matkustan kukonlaulun aikaan Ouluun ja toivon vihdoin saavani stopin tämän vuoden sairastelukierteelle. Nenäni väliseinä suoristetaan ja sivuonteloitani suurennetaan, joten poskiontelotulehdukset ovat toivottavasti historiaa. Toivon myös saavani hajuaistini takaisin ja ääneni palaavan normaaliksi. Uuden alkua tosiaankin.


Ja uusi on myös Jyskistä eurolla ostettu kulho. Ihastuin sen syksyiseen väriin, mustaan ja kupariin.

Ihanaa viikkoa!