torstai 30. huhtikuuta 2015

Hieman erilainen vappu!

Tarkoitus oli kirjoittaa ihan muista jutuista, mutta vappusuunnitelmat meni kertarysäyksellä uusiksi. Ajatuksena oli viettää vappu töissä, mutta eilen poistuin päivystyksestä sairaslomatodistus sekä panacod resepti kourassa...


Olen joskus blogissa maininnutkin toistuvista poskiontelotulehduksista ja sairastelukierteeni on jatkunut jo yli vuoden. Viime syksynä kävin FESS-leikkauksessa, jonka piti lopettaa sairasteluni, mutta toisin kävi. Joulukuussa olin jälleen sairaana ja koko kevään olen taistellut päänsäryn, tukkoisuuden ja pienen lämpöilyn kanssa. Erilaisia lääkkeitä olen syönyt kymmeniä (mukaan lukien lukuisat antibioottikuurit sekä kortisonikuurit) ja päätäni on kuvattu aina röntgenistä tietokonetomografiaan saakka. Poskiontelot ovat leikkauksen jäljiltä kunnossa ja terveet, mutta kaikki muut nenän sivuontelot ovat turvoksissa. Lääkärit eivät kuitenkaan tunnu tietävän, mistä kyseinen turvotus johtuu ja miten se saadaan vähenemään.


Jatkuva sairastelu alkaa käydä henkisesti todella raskaaksi ja nuori ihminen kun olen, mietin pelonsekaisin tuntein, tuleeko loppuelämäni olemaan tätä. Toivottavasti ei. Tällä viikolla päänsärkyni kuitenkin voimistui niin kovaksi, että eilen purskahdin töissä itkuun kivun takia. Työkaveri käski päivystykseen.


Hieman erilainen vappu siis tiedossa, mutta näillä korteilla on pelattava tänään. Onneksi on lukemista, suklaa-kaurakeksejä ja teetä. Ja löytyy asiasta muutakin hyvää: pitkästä aikaa, minulla on täysin kivuton olo!


Tsemppivideon myötä haluan toivottaa ihanaa vappua kaikille! Muistakaa arvostaa arjen pieniä iloja ♥

21 kommenttia:

  1. Oivoi, tsemppiä sinne! Oletkos voinut altistua homeelle jossakin? Oireet sopisivat siihen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu olen altistunut, useampaankin kertaan... Kiitos tsempeistä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan tehokasta ainetta tuo Panacod, joten kivut ovat kyllä pysyneet poissa :)

      Poista
  3. Voi ei! Onpa kurjaa :( Toivottavasti olo helpottuu pian ja syy selviää. Tuollainen epävarmuus on ärsyttävintä. Kaikesta huolimatta kivaa ja kivutonta vappua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävää on juurikin se, että kukaan lääkäri ei ota kokonaan hoitovastuuta, vaan jokainen vaan sanoo, että katsotaan katsotaan... Mutta tällä hetkellä on kivuton olo, thank god for that! Toivottavasti kuitenkin löytyisi apu siihen turvotukseen, en kuitenkaan panacodia voi lopun elämääni syödä... Mukavaa vappua teille! :)

      Poista
  4. Paljon tsemppiä ja voimia sinne!! <3 <3 Toivottavasti pian selviää, mikä sua vaivaa, ja että ei olisi mitään vakavaa <3

    VastaaPoista
  5. Muistinko toivotta hyvää vappua?!!?? No sitä nyt ensisijaisesti kuitenkin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dara! Sehän on siis selvinnyt, että päänsäryn aiheuttaa sivuonteloiden turvotus, kukaan vaan ei tiedä, mistä turvotus johtuu tai miten sen saataisiin pois... Mutta toivotaan, että jokin ratkaisu löytyy! Hyvää vappua! :)

      Poista
  6. Ei ihme jos alkaa olla mitta täynnä! Nyt lepäät kunnolla <3

    Asuttiin aikoinaan homekämpässä ja tutulta kuulostavat oireet kyllä...toivottavasti syy selviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pikkaisen alkaa olla voimat lopussa. Ei jaksaisi jatkuvasti tapella hoidon saamisesta ja yrittää vakuuttaa, että mulla ihan oikeasti on kipuja enkä ole hullu...

      Mukavaa vappua! :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! Tällä hetkellä ei ole hätää, kun on hyvät kipulääkkeet :)

      Poista
  8. Paranemisia! Toivottavasti syy selviää pian! Vappuja!

    VastaaPoista
  9. Paranemisia ja jaksamisia sinne!! Toivottavasti pystyt nauttimaan sitten näistä vähän rauhallisimmistakin jutuista ja jaksat levätä! :) Mukavaa alkanutta toukokuuta ja vappua, kaikesta huolimatta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinä varmaan ymmärrät hyvin fiiliksiä ♥

      Mukavaa toukokuun jatkoa!

      Poista
  10. Voi kurja:( Pikaista paranemista! Toivottavasti sairastelu saadaan loppumaan♥

    VastaaPoista
  11. Onpa tympeää. Toivottavasti helpottaa jo.
    Meillä myös sairasteltu pitkään. Sain juuri tietää että asuntomme lattiamatoissa käytetty liima aiheuttaa sisäilmaan myrkkyä nimeltä 2-etyyliheksanoli. Se aiheuttaa ylähengitystieoireita ja outoa kuumeiluakin.
    Ajattelin vinkata, vaikka en nyt yhtään tiedä asunnostasi tai työpaikastasi, kun vasta löysin blogisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit kommenttia ja tervetuloa mukaan! Meillä on kotona itse asennetut laminaatit, joten niissä ei pitäisi olla mitään. Työpaikan muovimatoista en osaa sanoa, mutta minä olen ainoa, joka oireilee... Tsemppiä teille!

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top