sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Gerberat Finnmarin lasipalloissa!

Kirjoittelin viime marraskuussa käynnistäni Finnmarin tehtaanmyymälässä Lahdessa. Mukaani tarttui silloin kauniit lasipallot ja ne ovatkin roikkuneet olohuoneen nurkassa joulukuusta lähtien. Virittelimme ne V:n kanssa kattoon ohuella siimalla ajatuksenani polttaa niissä talven ajan tuikkuja. Mutta mutta... Ensimmäisen kerran tuikkuja polttaessani, tajusimme siimojen kuumenevan liikaa. Näin ollen tuikut jäivät lyhyeksi iloksi ja lasipallojen kuvaaminen unohtui. Nyt kun kesä on toivottavasti tuloillaan, laitoin lasipalloihin tuikkujen tilalle tekokukat.


Ostin Ikeasta kolme kappaletta 69 sentin gerberoita ja napsaisin niistä varret poikki. Isoon palloon olisi itse asiassa tarvinnut hieman isomman kukan.


Ja mietin myös sitä, pitäisikö koristehiekka ottaa kukkien alta pois.


Minä kuitenkin tykkään näiden kesäisestä tunnelmasta, vaikkei vaaleanpunainen kotimme väreihin kuulukaan. Antaa huomaamattomien siimojen olla palloissa talveen saakka, sitten täytyy keksiä jokin lämmönkestävä kiinnityssysteemi tuikkujen polttamista varten.


Leppoisaa sunnuntaita!

8 kommenttia:

  1. Onpa ihanat!itse laittaisin hiekassa viihtyvät mehikasvit-sanna-

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat enkä ole ennen nähnyt! Tosi hauskat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siellä Finnmarilla oli laitettu kukkia noihin lasipalloihin, niin en voi kyllä itselleni kunniaa ottaa ideasta :)

      Poista
  3. Hauska idea ja varmasti tuo kesäistä tunnelmaa koko kotiin :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy tosin katsoa, jos löytyisi nuita Sannan ehdottamia mehikasveja, ne olisi mageita :) Kivaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Onpa kiva idea!
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top