perjantai 12. helmikuuta 2016

Pellavahuumaa!

Matti Myöhäinen täällä hei. Ei muuten, mutta toiset bloggarit ovat jo parin kolmen vuoden ajan nukkuneet pellavalakanoilla ja minä vasta nyt sain aikaiseksi tilata sellaiset.


V epäili pellavalakanoiden olevan niin karheat, että niillä saisi kokovartalokuorinnan yöunien kaupanpäälliseksi. Pesinkin ennen käyttöä lakanat kahteen kertaan, jotta suurin karheus häviäisi. Ja nyt, muutaman yön pellavissa nukuttuamme, olemme molemmat tykästyneet niihin. Tai noh, V nyt ei ehkä ole tykästynyt, mutta eipä tuo ainakaan vielä ole puuvillaisia kaapista kaivanut.


Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että minä nukkuisin millä tahansa piikkimatolla hyvin. En siis ehkä ole paras ihminen arvioimaan pellavien nukkumiseen vaikuttavia ominaisuuksia. Esteettisyyden näkökulmasta annan niille kuitenkin täyden kympin. Pellavan luonnollinen ryppyisyys on mielestäni hurmaavaa ja päiväpeitto onkin viime päivinä jäänyt säilytyskoriin. Niin vain minunlaiseni pilkuntarkka sängynpetaaja löysi astetta huolettomamman petaustyylin. Ja mitä ryppyisempänä, sen parempana.


Rentoa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Minusta Pellavalakanat ovat maailman parhaat ja mukavimmat! Ne ei hiosta ja tuntuvat mukavilta iholla :) Enpä mäkään oo niiden jälkeen muita lakanoita kaivannutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kanssa niiden ihotuntumasta :) Hyvä oli, että vihdoin otin testiin nämä!

      Poista
  2. Onnea ryppyisistä pellavista :D

    Meitsikin on jo vähän liiankin rento petaaja...sängynpeittoa ole nähnykkään valovuosiin! Mutta on ne niin kivat ja kyllä V:kin taatusti tykkää vaikkei myöntäiskään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää nousi kyllä kertaheitolla mun lemppareiksi :)

      Poista
  3. Aivan ihanat ja pellava on musta tosi ihana materiaali! Mulla ei ole nyt tuplapeitolle pellavalakanaa ja toivon, että joku päivä sellaisen saan ostettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellava on kyllä ihana! Ja tuplapeitolla varmaan vieläkin kauniimman näköinen :D Tuplalla saisi tehtyä kauniimpia petauksia, mutta meillä se ei ikinä toimisi, kun varastan nytkin aina V:n peiton, vaikka kahdella peitolla nukutaan.

      Poista
  4. Pellavalakanat on maailman ihanimmat nukuttavat! Kesällä viileät ja talvilla lämpimät. :) Ihanaa että sait omasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en osaa tohon viileä/lämmin asiaan sanoa, kun mulla on aina peiton alla kuuma ja vastaavasti ilman peittoa kylmä :) Mutta ihanat ne silti ovat!

      Poista
  5. Täälläkin olen vasta alle vuoden nauttinut pellavalakanasta, ja kovin tekisi mieli ostaa jossain vaiheessa toinenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sentäs jo vuoden, minä olen tosi myöhäisherännäinen :) Toista paria täälläkin haaveillaan....

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top