SOCIAL MEDIA

Vessan uudistus kaakelimaalilla

Yhteistyössä K-rauta Kajaani

Lähes neljä vuotta ehdin haaveilla vessan sinisen laattalattian maalaamisesta ja nyt se haave vihdoin toteutui. Vessassahan oli alkujaan sininen lattia, siniset kaapistot ja sininen laattaboordi. Melkoinen painajainen allekirjoittaneelle, joka inhoaa sinistä. Tammikuussa aloitinkin sinisen hävitys operaation piilottamalla siniset laattaboordit marmorikuvioisella DC fixillä. Ja koska nälkä kasvaa syödessä, halusin seuraavaksi maalata sinisen lattian piiloon. K-rauta myykin yksinoikeudella V33 kaakelimaalia, jonka tuotevalikoimasta löytyy markkinoiden ainoana myös lattioille soveltuva kaakelimaali. Ja tältä se vessa nyt näyttää, kolme vuorokautta maalaamisen jälkeen.



Uudet silikonit on vielä laittamatta eikä vessan tavaroita ole tuotu takaisin, sillä haluan antaa maalin rauhassa kovettua 14 vrk. Ero vanhaan on kuitenkin huikea eikä sininen väri hyökkää enää hallitsevana. Itse asiassa koko vessan värimaailma tuntuu muuttuneen täysin. Olenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja jaksan aina ohikulkiessa ihailla uutta harmaata lattiaa. Tässä vielä muistin virkistykseksi pari kammottavaa kuvaa vanhasta sinisestä vessasta.


Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin kaakelimaalin työohjeista, jos joku muukin innostuisi kokeilemaan. Mukavaa helatorstaita!

22 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Tuli mieleen se mainos, missä se mummo taputtaa käsiään ja hokee "hyvä, hyvä, hyvä!" :D Että kiitosta vaan!

      Poista
  2. Hieno muutos! Kaakelimaalit on kyllä kätevä keksintö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaakelimaalit on kyllä DC fixin ohella parhaimpia keksintöjä meille tee-se-itse remontoijille :D

      Poista
  3. Hieno muutos!
    Mulla on ajatuksen asteella maalata meidän kammottavan värinen laattalattia valkoiseksi juurikin tuolla V33:lla. Laattaa on jotain pyöreät 50 neliötä. Kauanko siulla meni aikaa tuohon vessaan? En millään jaksaisi odottaa kesälomaan, tekisi mieli jo aloittaa maalaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse maalaamiseen ei mennyt kuin puolisen tuntia per maalauskerta (kahteen kertaan maalasin), mutta pohjatöihin meni useampi tunti. Ja niissä ei kannata oikaista, sillä ovat erittäin tärkeitä maalin pysymisen kannalta. Joten melkoinen homma sinulla edessä :) Teen vielä postauksen työohjeista, joten pysypä kuulolla!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiva että muutkin tykkäävät! Itse olen ihan innoissani uudistuneesta vessasta :)

      Poista
  5. Oi onpa hyvä!! Kaikista parhaimmat jutut syntyy yleensä omalla vaivannäöllä ja pienillä jutuilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kyllähän se niin on, että pienelläkin rahalla saa muutosta, jos vain jaksaa itse panostaa työhön :)

      Poista
  6. Wauuu mikä muutos! Hirveän urakan sä oot tehnyt, mutta kyllä kannatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siinä silikonien rapsuttamisessa meinasi usko loppua, mutta muuten ei tuntunut yhtään niin isolta urakalta kuin voisi kuvitella :) Ja lopputulos kyllä palkitsi, oon niin onnellinen, että sininen laatta on poissa!

      Poista
  7. Mikä muutos todella:) Meillä oli myös vessan muutos tässä maaliskuussa ja hiean vielä on kesken. Tein mikrosementistä lattian, mutta meillä olikin vain muovimatto lattialla. Homma jatkuu hienosäätöjuttujen parissa. Minä tekisin itse, mutta kun miestä täytyy pyytää, niin aina se ei ole heti innokkaana mukana ja sitä tässä aina joutuu odottelemaan:)
    Tuo maalaus näyttää todella hyvältä. Meillä on sininen kylpyhuone ja haluaisin myös häivyttää sitä vaikka vaaleammaksi. Mitenhän tuo kestää vedenkulutusta suihkussa? Kerrohan sitten miten yleensä miten kestää käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin olin yllättynyt, kuinka iso muutos pelkällä lattian maalaamisella (ja tietenkin sillä DC fixin käytöllä) tuli :) Mikrosementtilattiasta minäkin haaveilin, mutta mies ei lämmennyt sille betoniselle ulkonäölle. Täytyi sitten tyytyä ihan vaan maalaamiseen. Toki muovimattoa olisi hankala maalatakaan.

      Kestävyydestä en osaa vielä sanoa, kun annan lattian rauhassa kovettua ennen vessan käyttöönottoa. Lupaan kyllä raportoida kokemuksia myöhemmin :) Googlettamalla löysin yhden blogin, jossa oli maalattu kylpyhuone kyseisellä V33 maalilla (http://www.lily.fi/blogit/decor-merilin/uutta-ilmetta-kylpyhuoneeseen-kaakeleiden-maalaus). Häneltä saisi varmaankin tarkempaa tietoa maalin kestävyydestä suihkutilassa.

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!