sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kadonnut heinäkuu ja uusi keittiöhana!

Viikko kulunut aivan hujauksessa ja vieraita on tullut ja mennyt. Viimeiset yöpyjät saateltiinkin pari tuntia sitten kotimatkalle ja meillä on edessä paluu arkeen V:n loman lähestyessä loppuaan. Heinäkuu tuntuukin kadonneen täysin huomaamatta - vastahan oli juhannus ja huomenna jo elokuu. Sisustusrintamallakaan ei ole ihmeitä tapahtunut, muratti tosin näyttää venähtäneen parikymmentä senttiä. Se on ainakin ottanut kaiken irti heinäkuusta.


Suurin muutos lieneekin keittiön uusi hana, joka vihdoin saatiin asennettua vanhan vuotavan tilalle. Eihän siinä putkimiehen tilaamisessa mennytkään kuin puoli vuotta. Hyvin suunniteltu ja silleen... Mutta kylläpä vaan voi ihminen olla pienestä onnellinen, sillä kaareva hana toi vanhaan keittiöön ihan uudenlaista potkua. Ei sillä, keittiöremontti pysyy edelleen haavelistalla, eihän yksi hana nyt kuitenkaan ihmeisiin pysty.


Mukavaa elokuun alkua!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kun ihmeaineetkaan eivät riitä!

Tiedättehän ne kodin ikuisuusprojektit, joiden tekemisestä aina puhutaan, mutta koskaan ei ole oikea fiilis aloittaa niitä. Meillä yksi pitkään to do -listalla roikkuneista hommista oli uunin muurin maalaus. Toissa talven ennätyslumimyräkässä lunta päätyi kaiken muun lisäksi savupiippumme, jossa se tietenkin suli ja valutti nokista vettä savupellistä muurin seinämää pitkin. Kaunista. Ja superkaunis vanha kuva, mutta pointti taitaa tulla selväksi.


Alkujärkytyksestä selvittyäni, päätin kokeilla noen poistamiseen paljon kehuttua Universal Stonea, purkin kyljessäkin kun luvataan "Poistaa pinttyneet tahrat, kalkin, rasvan ja noen". No ei poistanut ei, valumajälki ainoastaan haaleni ja muurin rappaus sileni. Seuraavaksi otin käyttöön Taikasienen, vaan eipä tapahtunut taikoja. Vain pari ärräpäätä lisää ja suuri harmitus. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis muurin uudelleenmaalaus. Ja heti tänään, lähes kaksi vuotta myöhemmin, inspis maalaamiseen iski. Tulihan tässä tuota nokiviivaa katseltuakin.


Ja kun hommaan kerran ryhdyin, maalasin koko muurin uudestaan ja samalla sain peittoon muutamat remontissa muuriin tulleet maalijäljet. Ero ei valitettavasti kuvissa tule oikealla tavalla esille, sillä ennen kuvassa auringonpaiste saa valumajäljen näyttämään lähes olemattomalta. Muutos on oikeasti kuitenkin valtava ja muuri näyttää nyt melkein uudelta. Toivottavasti ei ihan heti saada uusia ennätyslumisateita.


Leppoisaa sunnuntaita!

torstai 21. heinäkuuta 2016

Piirtää, piirtää, jaksaa jaksaa!

Ai mitä täällä on tehty?


Keittiön ruokapöytä on muuttunut piirustuspöydäksi ja allekirjoittanut on kynä sauhuten yrittänyt saada valmiiksi yhtä elokuun alussa esiteltävää sisustussuunnitteluopintojen etätehtävää. Kahden hengen asuintilojen saaminen 4m x 4m x 4m kuutioon ei ehkä ole helpoimmasta päästä, mutta kovasti on piirtäminen ja kumittaminen kyllä opettanutkin. Vielä ei tosin olla esittelykunnossa, joten ensi viikkokin huominenkin taitaa kulua kuution parissa.


Kivaa torstai-iltaa!

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Ei ihan kukkatapetti!


Nyt on kukkatapettikuume sen verran kovaa, että nappasin ensiavuksi ruokaostoksilta servetit. Havi design by Samuji -malliston upea Ofelia on tekstiilisuunnittelija Erja Hirven käsialaa. Siniharmaa pohja ja sinapinkeltaiset kukat - minä olin myyty. Niin retroa, niin kesäistä, niin ihanaa. Eikä yhtään minun tyylistä. Onneksi nainen saa aina muuttaa mieltään. Ja kuvitelkaapa, kuinka hieno tuo kuosi olisi tapettina...



Iloa uuteen viikkoon!

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Aika paljon mäntyä!

Rakas macini palasi huollosta ja eetteriin tärähtääkin nyt kuvia V:n mökkiaitan sisäkaton maalauksesta. Kyseessä on 15 neliön kylmä hirsiaitta, johon on tarkoitus asentaa kamiina ja suunnitella jonkinlaista ruuanlaittotilaa, jotta V:n ei yksin mökillä käydessään tarvitse aina isompaa päämökkiä lämmittää. Lähtötilanne siis tässä - aika paljon mäntyä. Ja muutakin romua, jotka eivät yksinkertaisesti enää mahtuneet maalauksen alta sinne päämökkiin.



Maalasimme käsittelemättömän paneelikaton kahteen kertaan Tikkurilan Multistop eristyspohjamaalilla ja sen jälkeen vedimme pintaan Tikkurilan valkoisen Paneelikattomaalin. Minä sudin pensselillä paneelien kapeat välit ja V maalasi telalla paneelien pinnat tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Ja kun hommiin kerran ryhdyttiin, niin ikkunoiden puitteetkin sudittiin valkoisiksi. Olipahan aikamoinen homma, mutta kyllä se vaan kannatti. Melkoinen muutos pelkällä maalilla.



Seuraavana to do -listalla (tavaran raivaamisen jälkeen) olisikin lattian hiominen ja maalaaminen, jotta saataisiin se autotallissa melkein puoli vuotta seissyt kamiina asennettua. Hyvä tästä tulee.


Reipasta alkanutta viikkoa!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Kuistilla vihertää!

Huhheijaa, mac on huollossa ja pari päivää kului V:n mökillä aitan sisäkattoa maalatessa, siinäpä ne tärkeimmät syyt blogihiljaisuuteen. Ja olipahan muuten melkoinen urakka paneelikaton maalaaminen, etenkin kun minulle lankesi se paneelien välien maalaus pensselillä. Kuvia muutoksesta tulossa, kunhan saan rakkaan macini takaisin, tällä V:n työkoneella kun en pysty kuvia käsittelemään. Luonnoksiin olin kuitenkin valmistellut kuvat kuistin kesäkukista, joten tässäpä niitä tulee.


Kesäkuu oli melkoista reissaamista, joten kesäkukkien ostaminen jäi allekirjoittaneella melkein heinäkuun alkuun. Matti Myöhäisenä minulla oli kuitenkin onni matkassa, sillä Tokmannilta löytyi neljä murattia vitosella. Siinä on jo hinta kohillaan. Yhdet muratit istutinkin kuistilla roikkuviin DIY amppeleihin.


Portaiden pielessä oleviin isoihin ruukkuihin löysin murattien kaveriksi hauskat Arabian sulkahirssit. Itselleni aivan uusi tuttavuus, eikä hoito-ohjeista ole hajuakaan, mutta kivaltahan ne näyttävät.


Heinämäiset kasvit ovatkin viehättäneet jo pitkään ja olenkin erittäin tyytyväinen tämän kesän kukkalöytöihini - vaikkei niitä kukkia oikeastaan edes olekaan.



Hauskaa torstaita! Meillä tänään tiedossa huippukiva ilta, kun suuntaamme ystäväpariskunnan kanssa Kainuun musiikkijuhlille Sannia ja Cheekiä kuuntelemaan.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Inspiraatiota yritysvierailuilta!

Viikko ennen juhannusta kävimme opiskeluryhmämme kanssa yritysvierailuilla oululaisissa sisustusalan yrityksissä. Tietoa tuli hurja määrä ja uusia ideoita sitäkin enemmän.


Kaikkialta en edes tajunnut napata kännykällä kuvia, niin innostuneena kuuntelin ammattilaisten esityksiä. Keittiömaailmasta jäi kuitenkin vahvasti mieleen yksi Petra-keittiöiden kaunis kokonaisuus. Vaaleaa puuta olevat retrovetimet näyttivät hurjan hauskoilta mattamustien kaapistojen kanssa.


Ja jos ikinä koskaan pääsen suunnittelemaan itselleni keittiötä, haluan ehdottomasti integroidut kaiuttimet. Ehkä täydellisin tapa täyttää pieni "hukkatila".


Ihastukseni kukkatapetteihin ei myöskään hellittänyt Boråstapeterin uuden Wonderland-malliston parissa. Mielettömiä kuoseja ja värejä.


Rouheampaa tunnelmaa varten törmäsin itselleni täysin uuteen mineeraleista puristettuun Mica-kivijäljitelmätapettiin. Värivaihtoehtoja oli monia ja pinta tuntuikin koskettaessa kivimäisen karhealta. Tällä saisi varmasti upeita tehosteseiniä.


Kivaa viikonloppua!
Back to Top