tiistai 21. helmikuuta 2017

Kun telkkari lähti!

Muuttaessani syksyllä opiskelijakämppääni Rovaniemelle, vein mukanani vanhan televisioni - sen ainoan, joka meiltä löytyi. V:llä oli ajatuksena ostaa uusi ja isompi tilalle, mutta hän tottuikin nopeasti elämään ilman telkkaria, etenkin kun mediahuoneesta löytyy videotykki. Uutta televisiota ei siis ole hankittu eikä todennäköisesti hankitakaan, sillä televisioton koti tuntuu nykyisin täysin luonnolliselta. Olohuoneeseen jäi kuitenkin vanha Ikean tv-taso, jonka alaosassa säilytämme halkoja. Siitä emme säilytystilan vuoksi halunneet luopua, joten taso oli pitkään puolityhjänä enkä oikein osannut tehdä sille mitään. Pienet asetelmat tuntuivat hukkuvan isoon tasoon eikä mikään miellyttänyt silmää. Kunnes yhtenä sunnuntaina keksin kokeilla peikonlehteä tv-tason päälle.


Kaveriksi vaaleanharmaa huopakori ja se oli siinä. Ennen joulua tekemäni tupsuseinävaatekin näyttää kuuluvan nyt paremmin kokonaisuuteen. On tämä sisustus vain jännä harrastus, kun ihan pieniä yksityiskohtia vaihtamalla, voi saada suuren muutoksen. Olenkin tällä hetkellä erittäin tyytyväinen tähän osaan olohuoneesta. Tosin se pitkään haikailemani musta rottinkituoli olisi vielä piste iin päälle...


Leppoisaa tiistai-iltaa!

8 kommenttia:

  1. Telkkariton elämä (ja koti) kuulostaa jotenkin ihanan rauhoittavalta ajatukselta, mutta meidän tapauksessa se olis mahdoton, koska talossa asuu urheiluhullu mies, joka ei voi jättää väliin yhtään NHL-peliä, golfkisaa, yleisurheilukilpailua, talviolympialaisia, kesäolympialaisia, MM-kisoja jaajaaajaaa... :).

    Halot ja peikonlehti on niin kivat. Pala elävää luontoa sisällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllähän meilläkin katsotaan urheilua ja etenkin MM-kiekko on pakko nähdä (minun myös), meillä se vaan on jo pidempään katsottu videotykiltä, niin telkkari jäi oikeasti aika turhaksi kapistukseksi. Täällä Rovaniemellä puolestaan telkkarista katselen ysin sarjoja (ja Suomen kauneinta kotia), koska kiinteän nettiliittymän takia tässä koneen ääressä on niin tylsä kökkiä. Mutta kotosalla ollessa katson ne muutamat sarjat joko tykin kautta läppäriltä tai sitten läppäri sylissä sohvalla rötväten, langaton netti kun antaa siihen vapauden :D Ja V:hän ei siis juuri sarjoja seuraa, sillä menee illat perhoja sitoessa (nyt kun sillä on se hemmetin pöytäkin sisällä!!!) :D

      Tykkään kyllä tosi paljon noista haloista tuossa tason alla :) Loput onkin isossa arkussa leivinuunin vieressä, toi kuvissa oleva määrähän ei riitä vielä mihinkään.... :D

      Poista
  2. Mahtava tuo peikonlehti!
    Ei tv kyllä mikään kaunistus ole, mutta kun siihen on tottunut;) Onneksi nykyään ovat sirompia ja voi laittaa seinälle, niin ei häiritse sisustussilmääni niin paljon😉
    Kivaa viikkoa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi peikonlehti on kyllä mun suurin ylpeys! Ja joo, ei se telkkari tosiaan mikään kaunistus ole. Mä aina kuvittelin, etten voisi elää ilman telkkaria, mutta kun kaiken näkee nykyään netistä, niin ei se ole mikään ongelma. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  3. Oi, ihana kun ei olisi telkkaria. Meillä ei kyllä miesväki siihen suostuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se meilläkään olisi onnistunut ilman videotykkiä :) Mutta tykkään kyllä kovasti, kun olkkarissa ei enää ole sitä rumaa möhkälettä!

      Poista
  4. Hyvältä näyttää. Ihan kokonaan ilman televisioita tms olis kyllä aika jännä elellä. Sanoinkin just eilen miehelle, että pitäiskö koittaa sellasta päivää, että oltais ihan ilman puhelimia, televisiota tai tietokoneita. Ihan noin niinku ne julkkikset jotka siellä metsässä on ;) Saa nähdä toteutetaanko koskaan tai viimeistään sit joskus kesällä matkalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä kyllä ilman läppäriä tai puhelinta voisi elää! Telkkarittomuuteen tottuu, mutta tosiaan sarjoja katselen kotona ollessani netistä :) Justiin itseasiassa mietin, kuinka riippuvainen oon nykyisin somesta. Ihan jatkuvasti on insta ja face koulussakin auki, aina vähän sivusilmällä selailen :D Aika pelottavaa oikeastaan...

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top