keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Pienesti pääsiäistä!

Meillä ei pääsiäistä koristella kovinkaan runsaasti eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta sen suhteen. Rairuoho minun oli tarkoitus kylvää, mutta olin laittanut siemenpussin niin hyvään talteen, etten enää löytänyt sitä. Viime viikonloppuna innostuin kuitenkin kokeilemaan tyhjennettyjen kananmunien koristelua ja se osoittautuikin melkoisen koukuttavaksi puuhaksi. Vapaalla kädellä piirtelin mustalla tussilla kuvioita ja vaikka työnjälki ei ihan priimaa olekaan, niin tykkään kyllä kovasti.



Narsissit eivät tänä vuonna houkuttaneet, joten niiden sijaan nappasin ruokaostoksilta helmililjan. Saattaa tosin olla, että joudun pääsiäisenä hakemaan vielä uudet kukat, niin hurjasti tämä on jo kasvanut. Ehkäpä otan nipun keltaisia tulppaaneja.


Koristeletko sinä pääsiäistä?

6 kommenttia:

  1. Pienesti on just sopivasti :). Etenkin jos pääsiäisinspiraation on hukassa niinkuin mulla. Ollut tosin jo vuosia, joten ei tee poikkeusta.
    Ilmakasvit just "istutin" (elikkäs työnsin) kananmunankuoriin. Tuli aika hauskat. Katotaan, jos saan aikaiseksi ottaa kuvia.

    Iloista pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienesti on todellakin sopivasti :) Ja aivan ihanan näköiset oli instassa sinun ilmakasvimunat (sana, jota en ihan äkkiä uskonut käyttäväni :D)!

      Mukavaa pääsiäistä <3

      Poista
  2. Ihastuttavat munat ja helmililja. Niin, ja jälleen kauniit kuvat! Mukavaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! Itse aina niin kriittisesti suhtaudun kuviini, joten mukava kuulla, että ne joidenkin silmää miellyttää :) Iloista pääsiäistä sinnekin!

      Poista
  3. Vähillä koristuksilla mennään ;)
    Ihanaa Pääsiäistä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän on enemmän, niinhän sitä sanotaan :D Ihanaa pääsiäistä <3

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!


Back to Top