SOCIAL MEDIA

Saunan vaalennus 2.0 / Lauteiden uudelleen käsittely

Yksi blogini luetuimpia postauksia on ollut saunan vaalennus ja päivääkään en ole katunut, että kyseiseen hommaan aikoinani ryhdyin. Koska silloin oli intoa enemmän kuin älyä, en tajunnut lauteittemme olevan irroitettavat. Tai muistelen niitä kyllä silloin kokeilleeni, mutta istuinritilät olivat sen verran painavat ja jämäkät, etteivät ihan pienellä nykimisellä irronneet. Niinpä käsittelin koko saunan lauteiden ollessa paikoillaan.

Nyt, neljä ja puoli vuotta myöhemmin, oli aika käsitellä lauteet uudestaan. Vaalea sävy oli pysynyt hyvänä odotettua paremmin, toki meillä käytetään aina laudeliinaa, joka sekin varmasti vaikuttaa osaltaan värin pysymiseen. Suurimmat kulumat oli nähtävissä keskilauteessa, jota metallinen löylykiulu ja kauha on vuosien aikana kolhinut. Eniten ärsytystä aiheutti kuitenkin vanha huono työnjälki - lauteiden ollessa paikoillaan ei saunavahaa tietenkään ollut saanut jokaiseen näkyvään väliin.


Aloitin käsittelyn irroittamalla lauteet ja pesemällä ne huolellisesti höyrypesurilla. Vuorokauden kuivumisen jälkeen hioin lauteet kevyesti hiomapaperilla, erityisesti niiltä kohdin, joissa oli aiempi käsittely ja puhdistin hiontapölyn. Sen jälkeen levitin vaahtomuovisiveltimellä uuden kerroksen valkoista saunavahaa puun syiden mukaisesti. Annoin lauteiden kuivua hetken aikaa ja vedin vahaa vielä toisen kerroksen.


Seiniin en tällä kertaa koskenut lainkaan, joten uudelleen käsitellyt lauteet näyttävät todella valkoisilta niihin verrattuna. Itseäni väriero ei kuitenkaan (ainakaan tällä hetkellä) haittaa, seinien sävy kun tuo saunaan mukavaa lämpöä.


Saunan viimeisteli uusi pellavainen laudeliina, jonka tein isosta kirppikseltä löydetystä pellavapyyhkeestä. Halkaisin jättikokoisen pyyhkeen pitkittäissuunnassa kahtia ja lopputuloksena oli juuri meidän lauteisiin sopiva istuinalusta.


Kyllä nyt kelpaa taas saunoa!

8 kommenttia :

  1. Tulipa hienot! Kiva idea, voisi ehkä itsekin jossain vaiheessa miettiä tuota, jos alkaa haluta vaihtelua saunaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä ihan näppärää, kun nykyisin löytyy käsittelyaineet kaikille mahdollisille pinnoille :) Hullun hommaahan tuo on, se saunavaha kun on ihan litkua. Mutta meidän sauna sai jälleen lisäaikaa, jospa seuraavalla kerralla sen saisi sitten rempattua kokonaan uusiksi :)

      Poista
  2. Oi, hyvältä näyttää. Kyllä tuolla nyt kelpaa saunoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Jospa tällä pärjäisi siihen asti, että seuraavaksi tekee sitten vähän enemmänkin remppaa tuolla sauna-kylppäri osastolla :)

      Poista
  3. Vaaleat lauteet näyttävät ihanan raikkailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raikkaus on juurikin oikea sana kuvaamaan muutosta :) Kannatti kyllä ryhtyä jälleen vahaushommiin!

      Poista
  4. Tosi raikas lopputulos. Meidän sauna on värimaailmaltaan jotenkin tosi tunkkainen ja tällainen uusi ilme sopisi sillekin täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä erittäin onnistunut facelift :) Suosittelen ehdottomasti, jos ei halua koko saunaa rempata. Vaatii toki oman aikansa ja vaivansa, mutta lopputulos kyllä palkitsee, kun malttaa huolella tehdä :)

      Poista

Kiitos, kun jätit muiston käynnistäsi!